Angmarin Noitakuningas
Wikipedia
Angmarin Noitakuningas on fiktiivinen hahmo J.R.R. Tolkienin kirjassa Taru sormusten herrasta.
Angmarin Noitakuningas oli kaikkien Nazgûlien johtaja Keski-maassa. Hän oli alkujaan ihmisten kuningas (alkunimeltään Er-Mûrazor ["Musta prinssi"]), mutta Toisella Ajalla hän sai yhden yhdeksästä Mahtisormuksesta, joka auttoi häntä hallitsemaan kuningaskuntaansa. Hän ja kahdeksan muuta olivat jo Sauronin, Mordorin Mustan Ruhtinaan, palveluksessa. Sormukset antoivat heille paljon voimaa, jota he käyttivät omiinsa, ja heidän herransa Sauronin tarkoituksiin, mutta muutti heidät Nazgûleiksi.
Noitakuninkaasta tuli Varjojen johtaja sekä Sauronin pääpalvelija.
[muokkaa] Toisella ja Kolmannella Ajalla
Nazgûlit huomattiin ensimmäisen kerran Keski-maassa vuonna 2251 Toista Aikaa. Seuraavina 1200 vuonna, Nazgûleiden johtaja palveli Sauronia toisena johtajana. Angmarin Noitakuningas taisteli Haltiain ja Ihmisten Viimeistä Liittoa vastaan vuosina 3430-3441 Toista Aikaa. Vuonna 3441 Sauron tuhottiin ja Sormusvarjot katosivat.
Tuhannen vuoden kuluttua, Kolmannella Ajalla, Sauron otti uuden muodon ja vuonna 1050 perusti linnakkeen Dol Guldurin Synkmetsään. Hän sai uuden nimen, Noita. Hän tiedotti paluustaan yhdeksälle Nazgûlille.
Nazgûlien herra ilmestyi vuonna 1300 Kolmatta Aikaa pohjoiseen, entisen Arnorin kuningaskuntaan. Sinne hän perusti Angmarin valtakunnan. Taisteltuaan monasti Dúnedainin kanssa hänet nimettiin Angmarin Noitakuninkaaksi.
Sitten hän alkoi sotia Arnorin kolmea maakuntaa (Arthedain, Rhudaur ja Cardolan) vastaan. Vuonna 1409 Kolmatta Aikaa, Noitakuningas valloitti Rhudaurin ja Cardolanin ja tuhosi täysin nämä maakunnat. Pian ainoa Noitakuninkaan joukkoja vastustava oli Arthedainin maakunta. Noitakuningas jatkoi sotaansa satoja vuosia. Noitakuninkaan suuri voitto pohjoisessa oli vuonna 1974 Kolmatta Aikaa, kun hänen joukkonsa valtasivat Fornost Erainin, Arthedainin pääkaupungin. Kun sen maakunta kaatui, niin sen mukana kaikki mitä Arnorin kuningaskunnasta oli jäljellä tuhoutui.
Noitakuningas nautti Fornostin kaappaamisesta. Mutta hänen ilonsa ei kestänyt kauaa; vuonna 1974 Kolmatta Aikaa, Gondorin kenraali Eärnur rantautui Mithlondin satamaan, mukanaan Gondorin sotajoukko. Hänen armeijaansa liittyi Lindonin haltioita, ja pohjoisen Dúnedainin jäänteet ja he marssivat Noitakuninkaan luo.
He eivät löytäneet Noitakuningasta Fornostista, mutta läheltä Evendimin Järveä, Arnorin entisten kuninkaiden kotoa, Annúminaksesta. Taistelu tunnettiin nimellä Fornostin Taistelu. Eärnurin armeijaan liittyi myöhemmin Glorfindel ja hänen haltiansa Rivendellistä. Haltioiden ja ihmisten yhdistyneet voimat voittivat Noitakuninkaan ja tämän armeijan. Taistelun jälkeen, Noitakuningas pakeni itään, Mordoriin ja kun Angmarin kuningaskunnalla ei ollut johtajaa, se tuhoutui. Eärnur olisi halunnut jatkaa Noitakuninkaan jahtaamista, kun Glorfindel pysäytti hänet ja sanoi hänen muistettavimman ennustuksensa,
"Hänen aikansa ei ole vielä tullut. Eikä hän miehen kädestä saa surmaansa." Noitakuningas pääsi takaisin Mordoriin vuonna 1980 Kolmatta Aikaa.
Vuonna 2000-2002 Kolmatta Aikaa Noitakuningas johti Nazgûlit Minas Ithilin piiritykseen. Hän valloitti sen Sauronin nimissä ja nimesi sen Minas Morguliksi, Mustan Taikuuden Torniksi. Noitakuningas teki Minas Morgulista linnakkeensa, josta hän sai nimen Morgulin Herra.
Vuonna 2043, Gondorin kuningas Eärnil II kuoli ja hänen poikansa, Noitakuninkaan vanha vihollinen Eärnur nousi valtaistuimelle. Silloin Noitakuningas haastoi tämän taisteluun, josta tämä kieltäytyi. Kuitenkin seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 2050, Noitakuningas haastoi Eärnurin uudelleen, tällä kertaa hyväksyi haasteen. Eärnur ratsasti ulos Minas Tirithistä kohtaamaan Noitakuninkaan Minas Morgulissa. Hän meni kaupunkiin, eikä häntä enää koskaan nähty, ja niin päättyi kuninkaiden suku, ja valtaan nousivat Gondorin Käskynhaltijat.
Vain 12 vuotta myöhemmin Minas Ithilin piirityksestä, Noitakuningas suunnitteli Osgiliathin valloittamista. Hän johti örkkipataljoonia ja haradhrimin kaupunkia vastaan. Kaupunki oli jo murentunut vuosisatoja aiemmin sisällissodassa, ja Noitakuninkaan joukot tuhosivat sen mitä oli jäljellä ja hajottivat sillan joka yhdisti itäistä ja läntistä rantaa. Tämä söi entisestään Gondorin moraalia.
Vuonna 2941, Noita karkoitettiin Dol Guldurista ja Gandalf Harmaa tunnisti että Noita oli todellakin Sauron. Sauron palasi Mordoriin ja aloitti valmistelut Valtasormuksen löytämiseksi. Hän alkoi rakentaa uudelleen Mustaa Tornia, Barad-dûria, vuonna 2951 ja lähetti kolme Sormusvarjoa valloittamaan Dol Gulduria takaisin. Ja vuonna 3018, kun hän nappasi Klonkun, Sauron sai tietää missä Suurin Sormus oli niistä kahdesta sanasta mitä Klonkku hänelle sanoi, "Kontu...Reppuli." Sauron avasi Minas Morgulin portit ja lähetti Noitakuninkaan ja muut Nazgûlit, naamioituneina Mustiksi Ratsastajiksi, hakemaan Sormusta.
Sormuksen Sota oli alkanut.
[muokkaa] Sormuksen Sota ja Tuho
Noitakuningas ja kahdeksan muuta Nazgûlia ratsastivat nopeasti Mordorista Kontuun. He etsivät "Reppuleita" kunnes jäljittivät tämän Bukinmaahan. Yhdeksän Ratsastajaa tutkivat Bukinmaan, mutteivät löytäneet Sormusta.
Noitakuningas ja neljä muuta Nazgûlia ratsastivat Viimapäälle, mistä he löysivät Frodon, Konkarin ja muut hobitit. Sormusvarjot hyökkäsivät joukon kimppuun ja Noitakuningas pisti Frodoa Morgulin terällä. Kun Konkari oli ajanut Varjot pois, Frodon haava oli muuttamassa tätä Nazgûlin kaltaiseksi varjoksi. Elrond Puolhaltia lähetti Glorfindelin (elokuvassa Arwenin) ohjaamaan Frodon Rivendelliin, missä Elrond voisi parantaa Frodon. Glorfindel löysi Sormusvarjot väijymässä Bruinen kahlaamolla. Silloin Elrond ja Gandalf vapauttivat suuren tulvan, joka pyyhkäisi Sormusvarjot pois, tappaen näiden hevoset. Heidän täytyi lähteä takaisin herransa luo Mordoriin, mikä antoi Sormuksen Saattueelle lisää aikaa.
Kun he palasivat Mordoriin, Sauron antoi Nazgûleille siivekkäät pedot. Noitakuningas palasi Minas Morguliin ja alkoi koota joukkojaan ja suunnitella hyökkäystä Osgiliathia vastaan.
Viimeinen taistelu Osgiliahissa taisteltiin Maaliskuun 13, 3019 Kolmatta Aikaa. Faramirin joukot eivät kyenneet pidättelemään örkkejä, joita komensi Gothmog (= "Johtajaääni"). Faramir vetäytyi Minas Tirithiin, mutta Käskynhaltia Denethor lähetti hänet takaisin. Örkkien nuolet tappoivat kaikki Faramirin miehet. Faramir selviytyi hyökkäyksestä ja palasi Minas Tirithiin. Gondorin hävittyä Osgiliathissa, mikään ei estänyt Sauronia tuhoamasta Minas Tirithiä ja Vapaiden Kansojen toivoa.
Maaliskuun 14, yli 200 000 örkkiä, haradhrimlaista ja itäläistä marssi Minas Tirithin porteille. Sauron oli antanut Noitakuninkaalle löydettyä voimaa, mikä teki tästä voimakkaamman kuin koskaan. Uuden haarniskan kanssa hän ratsasti sisään, johtaen armeijan mukanaan. Ennen Maaliskuun 15 päivän koittoa, suuri muurinmurtaja Grond mursi Minas Tirithin portit, ja Noitakuningas marssi sisään haastamattomana, mutta Gandalf seisautti tämän. Ennen kuin Gandalfin voimat laitettiin koetukselle, Rohanin torvet alkoivat soida, kun noin 6,000 ratsastajaa liittyi sotaan. Tämän takia Noitakuninkaan täytyi mennä kohtaamaan uusi uhka. Noitakuningas nousi ratsunsa selkään, ja alkoi teurastaa rohirrimia. Théoden yritti saada joukkojaan olemaan pelkäämättä tätä. Silloin Morgulin Herra tuli ratsullaan, ja Théodenin ratsu, Lumiharja, pillastui ja nuoli kaatoi sen herransa päälle. Kun Noitakuningas tuli viimeistelemään Théodenia, Éowyn ja hobitti Merri seisoivat hänen tiellään. Éowyn tappoi pedon yhdellä iskulla. Noitakuningas nousi täynnä vihaa ja hyökkäsi. Vaikkakin hän oli voimakas soturi, Éowynistä ei ollut vastusta Noitakuninkaan mahdille. Yhdellä nuijan iskulla, hän löi Éowynin kilven pirstaleiksi ja mursi tämän vasemman käden. Kun Noitakuningas oli Éowynin yläpuolelle, ja valmistautui viimeiseen iskuun, Merri kiirehti hänen takanaan ja pisti miekkansa Noitakuninkaan polven taakse, rikkoen Morgulin Herran kuolemattomuuden. Éowyn huomasi tilaisuutensa iskeä. Kun Noitakuningas oli polvillaan Éowyn nousi, ja työnsi miekkansa Noitakuninkaan niskaan asti, jolloin tämä katosi maailmasta.
Glorfindelin ennustus tuli todelliseksi: miehen kädestä hän ei kuollut. Kun hän kaatui, sodan kulku muuttui. Kymmenen päivän kuluttua Sauron itse tuhoutui, kun Suurin Sormus heitettiin takaisin Tuomiovuoreen.


