Delawaret

Wikipedia

Delawaret tulivat tunnetuksi jaloina ja oikeudenmukaisina intiaaneina, jotka olivat ystävällisiä ja rauhaarakastavia. Heidän oma alkuperäinen nimensä oli kuitenkin lenape, (todelliset ihmiset), mutta nimi muuntautui delawareksi. He kansoittivat nykyisen Pennsylvanian, osan Delawarea, New Jerseyn ja New Yorkin itäosat. Joskus 1600-luvun alussa heitä oli yli 20.000 henkeä ja he jakaantuivat kolmeen erilliseen murreryhmään, jotka olivat munsee, unami ja unalactigo. Munseihin kuuluva wappinger oli pohjoisin heimo. He asuivat Hudson-joen alajuoksulla ja muodostivat usean pienemmän alueen heimon kanssa liittokunnan,joka yhdistyi sotatilojen aikoina. New jerseyssä asuivat raritanit. Canarseet asuttivat Long Islandia,jossa heidän lisäkseen majaili myös muita vähemmän tunnettuja delaware-heimoja.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Delaware-nimen synty

Vuonna 1610 kapteeni Samuel Argall löysi Atlantin rannikolta suuren lahden, jonka hän päätti nimetä delaware-lahdeksi. Nimi tuli Sir Thomas Westin eli kolmannen lordi De la Warren mukaan, joka oli Virginian toinen kuvernööri. Lordi ei itse ollut kovinkaan innostunut siitä, että lahti nimettiin hänen mukaansa. Nimi jäi kuitenkin elämään. Englantilaiset siirtolaiset ihastuivat nimeen niin paljon, että nimesivät sen mukaan joen ja lenape-kansan,joka asui alueella. Näin heistä tuli delawareja. Nimi lenape ei ole kokonaan unohtunut, mutta se on harvemmin käytetty.

[muokkaa] Kulttuuri

Delawaret edustivat algonkinien kieliryhmää. Toisin kuin agressiiviset irokeesikieliset naapurinsa olivat algonkin-intiaanit rauhaarakastavampia. Isoissa wigwameissa saattoi asua useita perheitä. Delawareilla oli paljon arvovaltaa muiden algonkin-kansojen keskinäisissä kilpailuissa. Heidän sanaansa kunnioitettiin ja eritoten mahicanit ja nanticoket arvostivat suuresti heitä. Munsee-ryhmän delawaret käyttivät paalutettuja kyliä. Tämä saattoi johtua sotaisista naapureista mohawkeista. eteläisimmät delawaret eivät kyliään suojanneet. Metsästys ja kalastus olivat tärkeitä,mutta heillä oli myös isoja aloja vilja-,peruna- ja tupakkapeltoja. Tatuoinnit olivat yleisiä. Yleisen tavan mukaan soturit nyppivät hiuksensa jättäen vain kalppitöyhdön,joka rasvattiin kovaksi ja muotoiltiin pystyasentoon. Päälliköillä ei ollut sulkapäähineitä. Yksi kotkansulka riitti. Poronnahkavaatteet oli koristeltu helmin tai piikkisianpiikein. Simpukankuorista tehdyt korvakorut olivat yleisiä.

[muokkaa] Laivoja suolaisen veden takaa

Vuonna 1524 italialainen navigaattori Giovanni da Verrazano purjehti salmeen, joka sai myöhemmin hänen nimensä ja ankkuroi nykyisen Staten Islandin edustalle New Yorkissa. Hän tapasi intiaaneja, jotka olivat delawareja. Intiaanit olivat uteliaita, mutta silti ystävällisiä. Lähtiessään da Verrazano kaappasi muutaman intiaanin. Tästä eteenpäin rannikon algonkin-intiaanit oppivat varomaan laivoja, jotka tulivat "suolaisen veden takaa". Eurooppalaisia laivoja kävi seuraavien kahdeksankymmenen vuoden aikana muutama. Ne tulivat vain hyökätäkseen intiaanien kyliin orjia saadakseen. Orjalaivoja ei tullut usein, mutta niitä pelättiin ja niistä puhuttiin.

[muokkaa] Kohtaamisia

Brittiläinen kapteeni Henry Hudson oli pestautunut hollantilaiseen West-India companyyn, joka etsi oikotietä kiinaan. Hudsonin alus Half Moon saapui syyskuussa 1609 nykyisen Manhattanin saaren pohjoisosiin jääden sinne ankkuriin. Sankka sumu pääsi yllättämään soutuvenein tutkimusretkelle lähteneet venekunnat. Eräs veneistä ajautui muista erilleen. Sumun hälvetessä veneen miehistö näki lähestyvän intiaanikanootin, jossa oli useita soutajia. Eräs merimiehistä hermostui ja avasi tulen. Kanootista tuli nopea vastaus usean nuolen muodossa. Yksi merimiehistä menehtyi, kaksi muuta haavoittui. Intiaanit olivat delawarein suurimman heimon, wappingerien jäseniä. Välikohtaus loppui, kun kanootti kääntyi häipyen kauemmas.

Tapaus jätti jälkensä. Tämän jälkeen myös eurooppalaiset olivat varovaisempia. Hudson miehistöineen jatkoi jokea ylöspäin kunnes vesi Albanyn kohdalla muuttui niin matalaksi, ettei purjehtimistä voitu jatkaa. Miehet astuivat maihin alueella,joka kuului mahican- kansakunnalle. Heillä ei ollut kokemuksia valkoisista. He olivat innoissaan vieraista ja kävivät kauppaa turkiksilla,joita heillä oli paljon. Hudsonin alus läksi lokakuussa paluumatkalle,mutta ennen merellä pääsyä he ottivat vielä yhteen kanootein liikkuvien delawarein kanssa.

Hudsonin työnantaja pettyi, kun oikotietä Kiinaan ei ollut löytynyt. Turkikset, joita laiva toi mukanaan herättivät kuitenkin melkoista kiinnostusta. niitä ihasteltiin ja niiden alkuperä kiinnosti hollantilaisia valtavasti. Ei mennyt montaa kuukautta,kun turkiskauppiaita alkoi ilmestyä Hudsonin varsille.

[muokkaa] Turkiskauppaa ja sodankäyntiä

Turkiskauppiaat eivät välittäneet Hudsonin alajuoksun delawareista, vaan purjehtivat suoraan mahicanien maille. Sinne perustettiin vuonna 1614 Fort Nassau,hollantilaisten ensimmäinen kauppa-asema. Se sijaitsi saarella Albanyn edustalla. Mahicanien lisäksi mohawkit,agressiivinen irokeesiheimo majaili alueella kaupaten niin ikään turkiksia, joka oli intiaanien suosituin kauppatavara. Läheisessä Connecticutissa turkiskauppaa hallitsi yksinoikeudella pequotit,joka oli alistanut naapuriheimot tieltään.Niinpä pequotit pyrkivät kontrolloimaan kaupankäyntiä hollantilaisten kanssa.

Samanaikaisesti leimahtivat ilmiliekkiin mahicanien ja mohawkien ikivanhat riidat ja sodankäynti alkoi vuonna 1617. Intiaanisota oli siksi rajua, että se lopetti seudun turkiskaupan. Sota venyi ja venyi ja hollantilaiset joutuivat sulkemaan Fort Nassaun. Pohjoiset delawaret olivat mahicanien tukena,koska heillä oli ollut kiistaa mohawkien kanssa metsästysmaiden rajoista. Kun sota välillä taukosi tuli hollantilaisia lisää 30 sukukuntaa. Uusi kauppa-asema Fort Orange rakennettiin 1624. Mohawkit suuttuivat uudelleen,kun mahicanit toimivat välittäjinä hollantilaisten turkiskaupoissa eräiden pohjoisempien intiaaniheimojen kanssa. Mohawkit pääsivät sodassa voitolle,mutta taistelut kestivät neljä vuotta. Mahicanien luovutettua tuli mohawkeista hallitseva Hudsonin alueen heimoista ja hollantilaisten johtava kauppakumppani.

Mohawkien pakkoveron alle joutuivat myös New Jerseyssa asuneet delawareheimot,jotka sodassa olivat taistelleet mahicanien puolella. Samaan aikaan etelässä unalactigo- ja unami-delawareheimoilla oli vaikeuksia. Vahva naapuri Pennsylvaniassa,susquenannock- heimo halusi sotaa. Delawarein voimatasapaino oli pitänyt tähän asti naapurit kurissa. Susquehannockeja oli lähes kolme kartaa vähemmän. Mutta mohawkien voitto mahicaneista innosti heitä, olivathan he irokeesinkielisiä sukulaisheimoja. 1630-luvun alussa tapahtunut susquehannockien hyökkäys oli niin raivokas, etteivät delawaret olleet nähneet koskaan mitään vastaavaa. Vaikka he yrittivät puolustaa itseään ja kyliään, niin he eivät mahtaneet mitään susquehannockien eläimelliselle vimmalle. Sota ajoi delawaret etelämmäs osan paetessa muiden sukulaisheimojen luo New Jerseyhin. Huolimatta sodankäynnin kovuudesta oli seudun turkiskauppa jatkunut koko ajan. Eurooppalaiset joutuivat näkemään mitä alueella oli tapahtunut,sillä siellä liikkuivat conflikteista piittaamatta niin brittiläiset kuin hollantilaisetkin turkiskauppiaat. He raportoivat poltetuista Delaware-kylistä ja sadoista kuolleista intiaaneista.

Sotatila alkoi hiipua kun sairausepidemiat pyyhkäisivät vuonna 1633 sekä Delaware- että Hudson-laaksoon. Isorokko oli peloittava vieras,eivätkä sodissa heikentyneet delawaret pystyneet torjumaan sitä. Moni heistä menehtyi. Sota päättyi lopullisesti rauhaan vuonna 1635. Susquehannockit alistivat jokilaakson delawaret täysin valtaansa ja määräsivät kaikesta.

[muokkaa] Uuden Ruotsin siirtokunta

Hollannin entinen kuvernööri Peter Minuit oli löytänyt ruotsalaiset. Hänen mukanaan Ruotsista tuli siirtolaisia,jotka asettuivat delaware-joen suulle vuonna 1638. Noin puolet kansastaan menettäneet delawaret olivat jo toipuneet sodasta. He ystävystyivät hyvin alueilleen ilmestyneiden ruotsalaisten kanssa. Ruotsalaisten mukana tuli joukko suomalaisia,jotka niin ikään tulivat mainiosti toimeen delawarein kanssa. Uusi-Ruotsi koki lyhyen kukoistuskauden kuvernööri Johan Printzin johtamana. Odotettua kasvua ei kuitenkaan tapahtunut ja hollantilaiset valtasivat 50-luvulla ruotsalaissiirtokunnan itselleen. Mutta hetken aikaa 40-luvulla uusi-Ruotsi oli nousemassa kohti menestystä. Johan Printz suunnitteli jopa sotaa delawareja vastaan,koska näiden väitettiin surmanneen viisi siirtolaista. Sotahanke kaatui voimien riittämättömyyteen. Ruotsalaisia ja suomalaisia ei ollut tarpeeksi,eivätkä kyseiset surmatyöt olleet välttämättä delawarien takemiä. Myöhemmin joskus 50-luvun alkupuolella Delawaret myivät ruotsalaisille maitaan,mutta se ei onnistunut ilman susquehannockien myöntämää lupaa. Delawarein mailta olivat majavat ehtineet kadota tai ne oli metsästetty sukupuuttoon. Susquehannockien mailta turkiseläimiä löytyi. Veroa vastaan pääsivät delawaret metsästämään majavia "isäntiensä" omistamista metsistä.

Tuliaseet kiinnostivat intiaaneja eniten ruotsalaisten teollisuustuotteista. Näin ollen oli selvää, että aseet nousivat myyntivaltiksi,kun sekä delawaret,että susquehannockit ostivat niitä suuria määriä tarkoituksenaan tuhota irokeesit.

[muokkaa] Hollanti vastaan intiaanit

Jo aiemmin olivat ala-Hudsonilla asuvat wappingerit ja New Jerseyn raritanit ehtineet saada tarpeekseen hollantilaisten mahtavasta ja ylimielisestä käytöksestä. Uutta Amsterdamia johtavan kuvernööri Willem Kieftin intiaanipolitiikka oli ajautunut pahasti pieleen. Hän ei ollut alun perinkään pitänyt intiaaneista. Tunne oli kasvanut vihaksi ja se taas oli johtanut siihen,että Kieft alkoi maksaa "tapporahaa" jokaisesta intiaanista. Riitti,kun otti päänahan todisteeksi tapetusta "villi-ihmisestä". Skalpeeraus alkoi levitä laajemmalle ja tapa tuli tunnetuksi niin intiaanien kuin valkoistenkin keskuudessa.

Wappingerit eivät olleet onnistuneet hankkimaan tuliaseita hollantilaisilta,jotka eivät kai uskaltaneet niitä myydä Uuuden- Hollannin ympäristön intiaaneille. Vuonna 1643 kuvernööri Kieftin erikoisosasto surmasi keskellä yötä erään wappingerien pakolaisleirin lähes kaikki 700 asukasta. Intiaanit päättivät vastata sotaan sodalla. Hollantilaiset olivat sortuneet aliarvioimaan intiaanien voiman ja sen takana olevan raivon,jonka valkoinen mies oli itse sytyttänyt.

Hetkessä wappingereihin yhtyi delawareheimoista kokoonpantu sotajoukko,jossa oli myöskin tuliaseita. Mukaan tulivat tappanit,hackensackit,navasinkit,haverstrawit ja raritanit. Näin oli saatu kasaan yli 2000 intiaanisoturin muodostama useana eri rintamana hyökkäävä armeija. Hollantilaisasutukset roihusivat liekeissä,kun delawaret ja wappingerit alkoivat maksaa takaisin saamaansa kohtelua. Uudessa Amsterdamissa kuvernööri Kieft oli joitakin päiviä takaperin nauranut sydämellisesti,kun hackensack-intiaania oli julmasti kidutettu. Nyt oli nauru vaiennut.

Kun Long Islandilla asuvat metoac-intiaanit yhtyivät sotaan näyttivät Uuden-Amsterdamin päivät luetulta. Apuvoimia Hollannista tuoma laiva eksyi reitiltä ajautuen matalikolle. Oli pakko pyytyy apua Connecticutin englantilaisilta. Lisäksi Kieft hälytti mohawkien ja mahicanien aseistetut soturit puolustamaan lähes nujerrettuja hollantilaisasutuksia. Kun sota päättyi 1645 oli kummaltakin puolelta kaatunut yli 2000 henkeä. Intiaaneista oli wappingerien viiden heimon liittokunta kärsinyt pahimmat tappiot,mutta myös muut sotaan osallistuneet heimot kärsivät suuresta mieshukasta.

Hollantilaisia virtasi lisää ja intiaanien asuinalueet pienenivät. Vuonna 1651 ostivat hollantilaiset susquehannockeilta osan delawaremaita kysymättä mitään maan oikeilta omistajilta munsee-ryhmän delawareilta. Virginiasta lähtenyt isorokko pyyhkäisi vuonna 1657 yli uuden Englannin delawarekylien ja lisäksi lukumääriä verotti susquehannockien kanssa tehty liitto,joka velvoitti delawaret sotimaan "isäntiensä" kanssa irokeeseja vastaan. Samoihin aikoihin pohjoisimmat delawaret sotivat taas hollantilaisten kanssa. Sota tunnettiin persikkasotana. Se oli alkanut delawarenaisen varastamasta persikasta. Nainen oli surmattu anastamansa hedelmän vuoksi ja se oli saanut delawaret lähtemään sotatoimiin. Kumpikin puoli menetti paljon miehiä,kun sota välillä tauottuaan syttyi yhä uudelleen. Lopullinen rauha solmittiin vuonna 1664. Samana vuonna myöskin loppui Hollannin valta Manhattanilla kun Brittijoukot valtasivat Uuden Amsterdamin. Sen nimi muuttui New Yorkiksi.

[muokkaa] Brittien imperiumi

Näin oli seudun monet intiaanikansat ja -heimot ajettu vähitellen pois mailtaan, mutta ahtaaksi kävivät tilat nopeasti eurooppalaisillekin. Hollanti oli ehtinyt vuonna 1655 vallata Uuden-Ruotsin siirtokunnan. Nyt he itse menettivät Uuden-Amsterdamin,vaikkakin yrittivät myöhemmin uudelleen sen valtaamista. Intiaaneista hyvin meni vain irokeesien viiden heimon liitolla,jotka rakensivat hirsimajojaan nyt englantilaisten kanssa lähes rinta rinnan. Irokeesit joutuivat tyytymään rauhalliseen rinnaikkaiseloon,vaikkakin he olivat katkeria,kun brittien imperiumi nousi heidän ympärillään.

Vuosina 1673 ja 1681 brittien lisääntyvät siirtolaisperheet ostivat maita delawareilta. On tosiasia,että englantilaiset myös anastivat maita itselleen maksamatta niistä mitään. Tämä johti taas konfliktiin,joka kuitenkin päättyi ennen puhkeamistaan rauhaan. Delaware-päällikkö Tammanend myi Philadelphian englantilaisille 1682. Samalla tehtiin varsinainen rauhansopimus. Tämän jälkeen delawareita alkoi siirtyä kohti Ohiota. Heitä oli alettu kohdella sangen tylysti brittien toimesta ja lisäksi he olivat irokeesien pakkoveron alaisena. Pohjoiset ja eteläiset delawaret olivat yhtyneet ja taas jakaantuneet eri ryhmiksi,jotka alkoivat liikkua eri suuntiin. Pieni osa heistä liittyi irokeeseihin. Alkoholi sopi Delawareille huonosti. Heistä tuli agressiivisia raivopäitä ja heitä oli alettu verrata suomalaisiin. Heidän kulttuuriinsa sekoittui eurooppalaisilta omaksuttuja tapoja.

Mutta jos delawaret olivatkin turhautuneita ja masentuneita valkoisen miehen täyttäessä maan,niin muutos tapahtui äkkiä. Delawaret ja shawneet kohtasivat. Joskus he olivat ehkä olleet yhtä ja samaa kansaa. Heillä oli paljon yhteisiä traditioita,joka kertoi selvästä joskin kaukaisesta lähisukulaisuudesta. Tarmokkaat shawneet antoivat tarvittavan pikku töytäisyn ja delawaret toipuivat tilastaan. Heille virtasi uutta elämänvoimaa. Yhdessä ystäviensä shawneiden rinnalla he alkoivat osallistua sotiin etelän heimoja vastaan.

[muokkaa] Suuria seikkailijoita

Sotia riitti Amerikan mantereella koko 1700-luvun. Delawaret taistelivat ranskalaisten puolella. Joskus he asettuivat brittejä vastaan,mutta saattoivat kesken sodan vaihtaa puolta. Ottawa-päällikkö Pontiacin aloittamassa suuressa intiaanikapinassa Englantia vastaan oli delawareilla tärkeä osuus. Kun lähes 20 eri heimoa valtasi brittiläisten linnakkeita suurten järvien alueilla oli eräs tärkeimmistä sotapäälliköistä nimeltään Hopokan (piippu). Yhdysvaltojen vapaussodan aikana Hopakan taisteli brittien puolella mukanaan osa delawareista. Osa halusi pysytellä puolueettomana.

1800-luvun alkupuolella delawaret olivat levinneet niin laajoille alueille Amerikan mannerta,että heitä liikkui niin Oregonissa kuin Uudessa-Meksikossakin. Heistä oli tullut suuria seikkailijoita ja rohkeita taistelijoita.1820-luvulla tavattiin jopa Meksikossa asti sekä delawareja että shawneita. Kanadan rajoilla heitä oli paljon kauppiaina ja turkismetsästäjinä,mutta suurin osa sotureista kunnostautui monissa eri taisteluissa,joita 1800-luvullakin riitti. Floridassa he sotivat 1830-luvulla amerikkalaisten puolella seminoleja vastaan. Texasin rajavartioston mukana heitä nähtiin taistelemassa kiowia ja comancheja vastaan. Armeijan oppaina heitä opittiin arvostamaan hyvinkin paljon ja monet sodat olivat tehneet heistä maineikkaita. 1600-luvun hävityt sodat olivat unohtuneet. Vaikka seikkaileva elämäntapa oli ehtinyt aiheuttaa menetyksiä, niin sukupuuttoon he eivät kuolleet.

Osoituksena elinvoimaisuudesta delawareja asuu tanä päivänä Oklahomassa lähemmäs 10.00 henkeä. Liki 5000 löytyy New Jerseystä. Ontariossa asustaa noin 3000 ja jopa Marylandista löytyy tuhatkanta. Suurin osa heistä polveutuu puoliksi valkoisista, mutta he tunnustautuvat intiaaneiksi ja kutsuvat itseään Delawareiksi.