Augustinus
Wikipedia
Aurelius Augustinus (lausutaan usein Augustiinus /ˈɑu̯ɡustiːnus/; 13. marraskuuta 354 – 28. elokuuta 430) oli läntisen kristillisen kirkon merkittävin kirkkoisä, joka teki merkittävää työtä filosofian ja teologian yhteensovittamisessa. Hän on katolisen kirkon merkittävimpiä ja arvostetuimpia teologeja ja kirkon opettajia. Myös protestantit, erityisesti kalvinistit, pitävät häntä protestanttisuuden henkisenä isänä, sillä Martti Luther sai paljon vaikutteita hänen pelastusta ja armoa koskevista opeistaan.
Vapaa tahto oli Augustinukselle suuri ongelma. Hän pohti, voiko ihmisen tuomita helvettiin pahojen tekojen takia, jos hän ei itse toimi oman tahtonsa mukaan tai ei tunne kristillisiä opetuksia. Hän päätyi tulokseen, että ihmiset tekevät syntiä vapaasta tahdostaan.
Augustinuksella oli myös merkittäviä perusteluja kristillisten arvojen levittämiselle maan päällä. Vaikka hänellä olikin teologisena filosofina hyvä tarkoitus, hänen kirjoitustensa ja niiden tulkintojen voidaan katsoa myöhemmin vaikuttaneen merkittävästi myös ristiretkiin, noitavainoihin ja kirjarovioihin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Augustinus eli Rooman valtakunnan myrskyisten vuosien aikana. Augustinuksen lapsuudessa keisari Julianus Luopio teki viimeisen yrityksen palauttaa Rooman vanha uskonto valtionuskonnoksi. Alarik valloitti Rooman hänen toimiessaan piispana. Hänen kuolemansa ajoittuu Rooman valtakunnan lopulliseen luhistumiseen, kun vandaalit piirittivät hänen kotikaupunkiaan Hippo Regiusta (nykyään Annaba, Algeria). Tiedot Augustinuksen elämästä perustuvat ennen kaikkea hänen omaelämäkertaansa Tunnustukset, jota pidetään yleisesti länsimaisen kirjallisuuden ensimmäisenä omaelämäkertana ja josta on tullut sekä kristillisen teologian että maailmankirjallisuuden klassikko. Se antaa selonteon ennen kaikkea hänen filosofisesta ja uskonnollisesta etsinnästään ja kääntymyksestään.[1]
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Augustinus syntyi 13. marraskuuta vuonna 354 Thagestessa (nykyinen Souk Ahras, Algeria), Numidiassa, Pohjois-Afrikassa. Numidia oli tuolloin osa Rooman valtakuntaa. Hänen äitinsä Monica oli kristitty, joka olisi todennäköisesti kutsunut itseään katolilaiseksi (vanhakatolisessa merkityksessä, erotuksena areiolaisista ja donatolaisista). Hänen isänsä Patricius, joka toimi kaupungin hallintomiehenä, oli pakana, mutta kääntyi kristityksi juuri ennen kuolemaansa vuonna 371. Nuorempana Augustinus halveksi äitinsä uskoa "akkojen taruna". Äidillä oli kuitenkin suuri vaikutus hänen hengelliseen kehitykseensä ja myöhempään uskoontuloonsa.
Augustinus kävi koulua kotikaupungissaan Thagestessa sekä naapurikaupungissa Madaurassa. Tunnustukset antaa hyvän kuvan hänen varhaisista vuosistaan, joihin kuului hänen myöhemmän arvionsa mukaan lähinnä kolttosia, huonossa seurassa vietettyä aikaa ja huonoja harrastuksia. Seitsemäntoistavuotiaana Augustinus muutti Karthagoon opiskelemaan reetoriksi. Hänen koulutuksensa ja uransa alku liittyivät retoriikkaan, vakuuttavan ja suostuttelevan julkisen puhumisen taitoon, ja filosofiaan. Hän opetti Karthagossa ja Thagastessa mutta haaveili matkustavansa Roomaan, jossa parhaat reetorit toimivat. Hän kuitenkin pettyi roomalaisiin kouluihin, koska piti niitä apaattisina. Nuorena Augustinuksen elämäntyyli oli hedonistinen. Karthagossa hänellä oli suhde naiseen, joka oli hänen jalkavaimonsa yli viisitoista vuotta ja jonka kanssa hän sai pojan nimeltään Adeodatus.
Retoriikan opintojensa kautta Augustinus oli oppinut tuntemaan klassista roomalaista ja kreikkalaista kirjallisuutta. Erityisesti häneen teki 18-vuotiaana vaikutuksen Ciceron teos Hortensius, joka käsitteli platonilaista filosofiaa. Siitä Augustinus tunsi ensimmäisen kerran löytäneensä todellista viisautta. Myöhemmin Augustinuksesta tuntui, että filosofia oli jo silloin kutsunut häntä ikuisten totuuksien pariin, mutta hänellä ei vielä ollut ollut voimaa luopua nuoruuden huveista ja ylellisestä elämäntyylistä.
Lapsuuden muistojen ohjaamana Augustinus luki jonkin verran myös Raamattua, mutta pettyi etenkin Vanhan testamentin retorisesti karkeaan esitystapaan ja sotaisaan sisältöön. Sen sijaan Augustinus kiinnostui äitinsä kauhuksi manikealaisuudesta, maailman voimakkaan dualistisesti hyvään ja pahaan jakaneesta, kristinuskosta vaikutteita saaneesta gnostilaissävytteisestä uskonnosta, ja toimi siinä mukana noin yhdeksän vuotta. Augustinus viehättyi ensin manikealaisuuden monista vertauskuvallisista opetuksista, mutta ajan myötä hänestä alkoi tuntua, ettei hän saanut sen parissa vastausta kysymyksiinsä. Augustinus pani toivonsa kaunopuheisuudestaan tunnetun manikealaisen piispa Faustuksen varaan ja odotti saavansa tältä syvällisempää opetusta. Hän kuitenkin joutui pettymään, kun tämä ei osannut vastata hänen kysymyksiinsä. Seurauksena Augustinus tunsi vaipuvansa filosofisen skeptisismin suohon ja kiinnostui sitä opettaneiden kreikkalaisten ns. akateemikkojen opetuksista. Niiden mukaan totuus oli kyllä olemassa, mutta sitä ei voitu tuntea. Myöhemmin kristittynä hän kirjoitti skeptikkoja vastaan teoksen Contra Academicos.
[muokkaa] Kääntymys
Augustinus lähti Italiaan vuonna 383. Ensin hän matkusti Roomaan, ja sai hieman myöhemmin manikealaisten suhteidensa avulla työpaikan retoriikan opettajana Milanossa. Näin hänellä oli noin kolmekymmenvuotiaana näkyvä akateeminen oppituoli keskellä latinankielistä maailmaa ja sitä kautta tie maineeseen ja poliittiseen vaikutusvaltaan.
Milanossa Augustinus kuunteli kuuluisan kirkkoisä Ambrosiuksen saarnoja. Ambrosius oli Augustinuksen tavoin retoriikan mestari, mutta häntä viisitoista vuotta vanhempi ja kokeneempi. Augustinuksen äiti Monica painosti häntä tulemaan katolilaiseksi, mutta suurin vaikutus Augustinukseen oli kuitenkin Ambrosiuksella. Tämän saarnojen vaikutuksesta Augustinus tutustui allegoriseen raamatuntulkintaan ja oppi tajuamaan Vanhan Testamentin esikuvalliseksi ja symboliseksi teokseksi. Näin hänen epäilynsä kristinuskon sivistymättömyydestä alkoivat kaikota. Ambrosius perehdytti Augustinuksen myös muihin kristittyihin uusplatonikkoihin, kuten Manlius Theodorukseen ja Simplicianukseen. Näiden välityksellä hän tutustui myös aikansa kuuluisimpien pakanallisten uusplatonisten filosofien Plotinoksen ja Porfyrioksen teoksiin, joita jo Ambrosius oli hyödyntänyt ajattelussaan. Seurauksena Augustinus luopui lopullisesti manikealaisuudesta. Katolilaisuuden sijasta hän valitsi kuitenkin uusplatonilaisen lähestymistavan totuuteen. Jonkin aikaa hän katsoi edistyneensä etsinnässään, mutta lopulta hän vaipui kuitenkin jälleen skeptisismiin.
Augustinuksen äiti oli seurannut häntä Milanoon, ja Augustinus antoi hänelle luvan järjestää avioliitto, jonka seurauksena hän jätti jalkavaimonsa. Hänen täytyi kuitenkin odottaa kaksi vuotta, ennen kuin hänen morsiamensa tulisi sopivaan ikään, ja tuona aikana hän oli jonkun toisen naisen kanssa. Tuohon aikaan Augustinus esitti tunnetun rukouksensa: "Da mihi castitatem et continentiam, sed noli modo" — "Anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta älä aivan vielä".[2]
Kesällä 386, luettuaan Pyhän Antonioksen elämäkertaa, Augustinus kävi läpi henkilökohtaisen kriisin, jonka seurauksena hän päätti kääntyä kristinuskoon, hylätä uransa reetorina, lopettaa opettajan virkansa Milanossa, luopua avioliitosta (äitinsä suureksi pettymykseksi) ja omistaa elämänsä Jumalan palvelemiselle ja pappeudelle, mihin kuului selibaatti. Avaimena tähän kääntymykseen oli hänen puutarhassa kuulemansa pienen tytön laulava ääni, joka kehoitti häntä toistuvasti: "tolle lege" — "ota ja lue" Raamattua. Tämän seurauksena hän avasi Raamatun sattumanvaraisesta kohdasta ja päätyi Roomalaiskirjeen jakeisiin 13:13-14, jossa lukee: "Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen".[3]
Niin Augustinus kääntyi lopulta kristityksi, ja piispa Ambrosius kastoi hänet sekä hänen poikansa Adeodatuksen ja ystävänsä Alypiuksen pääsiäispäivänä vuonna 387. Hän vetäytyi Cassiciacum-nimiselle maatilalle hiljaisuuteen. Augustinuksen varhaisiin filosofis-teologisiin teoksiin kuuluu Soliloquia, jonka hän kirjoitti muutamia kuukausia kääntymyksensä jälkeen joskus vuosina 386-7.
Seuraavana vuonna, vuonna 388, Augustinus palasi Pohjois-Afrikkaan ja perusti Thagesteen luostarin tapaisen yhteisön itselleen ja ystävilleen. Matkalla takaisin Afrikkaan hänen äitinsä kuoli, ja pian tämän jälkeen kuoli hänen poikansa, jättäen hänet ilman perhettä. Päästyään takaisin kotiinsa hän myi perimänsä maatilan ja lahjoitti rahat köyhille.
[muokkaa] Piispana
Augustinus vihittiin seurakunnan vaatimuksesta papiksi vuonna 391 ja myöhemmin piispaksi Hippo Regiuksessa. Hänestä tuli tunnettu saarnaaja. Häneltä tunnetaan yli 350 aitona pidettyä saarnaa. Hän ryhtyi myös taisteluun harhaoppeja ja lahkoja, kuten manikealaisuutta ja donatolaisuutta, vastaan ja kirjoitti niitä vastaan useita kirjoituksia. Myöhemmin hän luopui luostarista, mutta jatkoi itse luostarimaista elämää piispallisessa asunnossaan. Vuonna 395 Augustinuksesta tehtiin Hippon apulaispiispa, ja piispa Valeriuksen kuoltua muutaman kuukauden päästä hän peri piispanviran, jota hän hoiti kuolemaansa saakka. Piispuuden alkuvuosina noin vuosina 397–400 syntyi hänen omaelämäkerrallinen teoksensa Tunnustukset, jossa hän kuvaa aiempaa siveetöntä elämäänsä ja kääntymystään.
Augustinus kuoli 28. elokuuta vuonna 430, samaan aikaan kun vandaalit vyöryivät Hippoon. Hän oli aiemmin kehottanut kaupunkilaisia nousemaan vastustamaan hyökkäystä, pääosin siksi että vandaalit tunnustivat areiolaista kristinuskoa, jota pidettiin yleisesti kerettiläisyytenä.
[muokkaa] Augustinuksen opetuksia
Augustinuksen mukaan hyvä elämä tarkoittaa pyhitettyä elämää, jossa ruumiin tarpeita on hillittävä. Augustinuksen mukaan kaikki ihmiset tuntevat totuuden, joka on Kristus, Jumalan Sana. Kääntymällä ulkoisesta maailmasta askeettisen elämän kautta sielun sisälle ihminen löytää itsestään sisäisen opettajan, joka on Kristus-Logos (kr. logos = 'sana'), yksi Kolmiyhteisen Jumalan persoonista, joka jatkuvasti pitää maailmaa olemassa. Augustinuksen merkittävimpiä ja kiistellyimpiä oppeja onkin hänen teologinen tietoteoriansa, ns. illuminaatio-oppi, jonka mukaan kaikki tietäminen ja ajattelu perustuu näkymättömiin ideoihin, jotka voidaan tuntea vain Logokselta tulevan valaisun kautta. Myös pakanat pystyvät Augustinuksen mukaan tietämään, mikä on hyvää, ja tuntemaan Jumalan näkymättömän olemuksen, mutta heillä ei ole voimaa toimia sen mukaan. Vain kirkon opetuksen ja sakramenttien kautta ihminen voi tulla Jumalan armon piiriin, ja tämä armo antaa ihmiselle voimaa tehdä hyvää niin, että hän ei vain tiedä, mikä on hyvää, vaan myös kykenee tekemään sitä.
Tästä syystä Augustinus on saanut katoliselta kirkolta arvonimen Doctor gratiae, "Armon opettaja". Syynä on se, että hän muotoili kirkon näkemyksen armosta Paavalin opetuksen mukaiseksi – ihminen on luonnostaan kyvytön tekemään hyvää ja lähestymään Jumalaa, joten hänen tulee vain ottaa armo vastaan. Augustinuksen armo-oppi johti kuitenkin predestinaatioon, jonka mukaan Jumala on edeltä käsin valinnut ne, joille hän antaa armonsa ja jotka tulevat pelastumaan. Augustinuksen mukaan tämä on mysteeri, jota ihmisjärki ei voi käsittää.
[muokkaa] Luonnollinen tieto ja raamatuntulkinta
Augustinus omaksui Cicerolta ideaalin, jonka mukaan tosi viisaus saavutetaan laaja-alaisella filosofisella ja tieteellisellä työllä.[4] Hän katsoi, ettei Raamatun tekstiä tule tulkita kirjaimellisesti, mikäli se on ristiriidassa tieteen ja Jumalan antaman ihmisjärjen kanssa. Teoksessaan De Genesi ad Litteram ("Genesiksen kirjaimellisesta tulkinnasta", 408) hän kirjoitti:
- "Ei ole harvinaista että jotain maasta, taivaasta, muista tämän maailman alkuaineista, tähtien liikkeistä ja kierrosta tai jopa koosta ja etäisyyksistä, auringon ja kuun määrätyistä pimennyksistä, vuosien ja vuodenaikojen kulusta, eläinten luonnosta, hedelmistä, kivistä, ja muista sellaisista asioista voidaan tietää mitä suurimmalla varmuudella järkeilemällä tai kokemuksen kautta, jopa niiden toimesta jotka eivät ole kristittyjä. On siten liian häpeällistä ja turmiollista, ja suuresti vältettävää, että hänen [ei-kristityn] tulisi kuulla kristityn puhuvan niin idioottimaisesti näistä asioista vieläpä yhtäpitävästi kristillisten kirjoitusten kanssa, että hän saattaisi sanoa, että kykenisi hädin tuskin olemaan nauramatta nähdessään kuinka täydellisen väärässä ne ovat. Tämän valossa ja pitämällä se jatkuvasti mielessä Genesistä käsitellessä olen, siinä määrin kun kykenin, selittänyt yksityiskohtaisesti ja esittänyt harkittavaksi hämärien kohtien merkitykset, pitäen huolta siitä etten myönnä äkkipikaisesti oikeaksi jotain yhtä merkitystä ja ole puolueellinen toiselle ja mahdollisesti paremmalle selitykselle." (De Genesi ad Litteram 1:19–20)
- "[..] jos kukaan, joka ei ymmärrä jumalallisen kaunopuheisuuden sävellajia, löytää jotain näistä asioista [fyysistä kaikkeutta koskien] kirjoistamme, tai kuulee samaa noista kirjoista, niin että se vaikuttaa olevan ristiriidassa hänen omien järjellisten kykyjensä havaintojen kanssa, antakaa hänen tietää, että nämä muut asiat eivät ole millään tavalla tarpeellisia kirjoitusten antamien varoitusten, kertomusten tai ennustusten kannalta. Lyhyesti, on sanottava että kirjailijamme tiesivät totuuden taivaista, mutta ei ollut heidän kauttaan puhuneen Jumalan Hengen tarkoituksena opettaa ihmisille mitään mikä ei olisi hyödyksi heidän pelastukselleen" (ibid, 2:9)
Näin Augustinuksen opetus vastaa esimerkiksi paavi Johannes Paavali II:n esittämää kantaa, jonka mukaan Raamattu ei opeta kuinka taivas on tehty vaan miten sinne pääsee.[5]
Kaikkea epäillyttä akatemialaista skeptisismiä Augustinus vastusti mm. kirjoittaen: "Kristuksen kirkko inhoaa näitä epäilyksiä katsoen ne hulluudeksi, koska sillä on mitä varmin tieto käsittämistään asioista".[6]
[muokkaa] Kolminaisuusoppi
Augustinus on myös läntisen kolminaisuusopin muotoilija. Augustinus käyttää kolminaisuusopin ymmärtämisessä mallina ihmissielua. Isä, kaiken olemisen lähde, vastaa ihmisen muistia, Poika ihmisen aktiivista ajattelua ja kommunikaatiota ja Pyhä Henki ihmisen tahtoa ja rakkautta. Samoin kuin ihminen ilmaisee itsensä ajatustensa ja sanojensa kautta, Isä ilmaisee itsensä Sanansa, Kristuksen kautta. Ja samoin kuin ihminen tahtoo ja rakastaa sitä, mitä hän ajattelee, Pyhä Henki yhdistää Isän ja Pojan toisiinsa. Suhteessa luomakuntaan Pyhä Henki on se Kolminaisuuden persoonista, joka synnyttää ihmisissä rakkauden Jumalaan yhdistäen heidät näin Isään ja Poikaan. Augustinuksen mukaan Pyhä Henki lähteekin sekä Isästä että Pojasta. Augustinuksen käsitys siitä, että Henki lähtee myös Pojasta on merkittävimpiä läntisten kirkkokuntien ja ortodoksisen kirkon välisiä ekumeenisia ongelmia. Tämä käsitys on päätynyt myös ns. filioque (lat. 'ja pojasta') lisäykseksi lännen kirkkojen uskontunnustuksiin.
[muokkaa] Luominen
Teoksessa De Genesi ad Litteram Augustinus esitti, että Jumala loi kaiken maailmankaikkeudessa olevan samanaikaisesti, ei seitsemässä kalenteripäivässä niin kuin Genesiksen suora luenta vaatisi. Hän esittää, että Genesiksen esittämällä kuuden luomispäivän rakenteella on ennemmin hengellinen kuin luonnontieteellinen merkitys, eikä tämä luenta ole yhtään vähemmän kirjaimellisempi. Augustinus ei myöskään katsonut, että syntiinlankeemus olisi aikaansaanut fyysisiä muutoksia kaikkeudessa ja esitti jopa, että Aadamin ja Eevan ruumiit oli luotu kuolevaisiksi jopa ennen syntiinlankeemusta. Tästä huolimatta hän katsoi luomiskertomuksen tulkitsemisen olevan vaikeaa, ja huomauttaa, että meidän tulee olla valmiita muuttamaan mieltämme kun saamme asiasta uutta tietoa.[7]
Jumalan valtiossa Augustinus puolusti näkemystä, jota kutsuttaisiin nykyään nuoren maan kreationismiksi. Hän hylkäsi sekä pakanoiden ehdottaman ajatuksen ihmissuvun kuolemattomuudesta että joidenkin hänen aikansa kreikkalaisten ja egyptiläisten näkemykset aikakausista, koska ne erosivat kirkon pyhistä kirjoituksista:
- "Jättäkäämme siis niiden arvailut, jotka eivät tiedä mitä sanovat, kun he puhuvat ihmisrodun luonnosta ja alkuperästä. Sillä jotkut katsovat ihmisistä samaa mitä he katsovat maailmasta itsestään, eli että ne ovat aina olleet olemassa [..] Heitä ovat eksyttäneet myös ne hyvin valheelliset kirjoitukset, jotka väittävät historian olevan monituhatvuotinen, vaikka pyhistä kirjoituksista luemme, ettei kuuttatuhatta vuotta ole vielä kulunut." (Jumalan valtio XII.10)[8]
[muokkaa] Perisynti, vapaa tahto, armo ja predestinaatio
Augustinuksen teologiset näkemykset erityisesti perisyntiä ja vapaata tahtoa koskien olivat vallankumouksellisia:
- Pyhä Augustinus opetti, että Aadamilla oli ennen syntiinlankeemusta vapaa tahto ja että hän olisi voinut pidättäytyä synnistä. Mutta kun hän ja Eeva söivät omenan, turmelus tuli heihin ja siirtyi heistä kaikkiin heidän jälkeläisiinsä, joi[s]ta ainoakaan ei kykene omin voimin karttamaan syntiä. Vain Jumalan armo tekee ihmisen kykeneväksi olemaan hyveellinen. Koska me kaikki olemme perineet Aadamin synnin, me kaikki ansaitsemme iankaikkisen kadotuksen. Kaikki, jotka kuolevat kastamattomina, myös pienet lapset, joutuvat helvettiin kärsimään loppumattomia tuskia Meillä ei ole oikeutta valittaa tätä, koska olemma kaikki pahoja. (Tunnustuksissaan pyhimys luettelee rikokset, joihin hän teki itsensä syypääksi kätkyessä.) Mutta Jumalan vapaasta armosta ovat muutamat kastetuista määrätyt pääsemään taivaaseen; nämä ovat valitut. He eivät pääse taivaaseen siitä syystä, että ovat hyviä; me kaikki olemme turmeltuneita, mikäli ei Jumalan armo, joka on suotu ainoastaan valituille, tee meitä kykeneviksi olemaan toisenlaisia. Ei voida mainita mitään syytä, miksi eräät pelastuvat ja toiset joutuvat kadotukseen; tämän määrää Jumalan motivoimaton valinta. Kadotukseen joutuminen osoittaa Jumalan oikeamielisyyttä, pelastuminen hänen armoansa. Molemmat yhdessä osoittavat hänen hyvyyttään." (Bertrand Russell: Länsimaisen filosofian historia, s. 434.)
Jumala oli Augustinuksen mukaan näin salatulla tavalla oikeudenmukainen ja oikeudenmukaisella tavalla salattu. Hän katsoi, ettei kukaan voinut pelastua ilman kastetta ja kirkon jäseneksi tulemista.
Näkemys perisynnistä vaikuttaa edelleen katolisen kirkon opissa. Oppi kaksinkertaisesta predestinaatiosta, eli ajatus siitä, että Jumala on vapaasta tahdosta ja armosta huolimatta päättänyt jo ennen maailman luomista ketkä pelastuvat ja ketkä joutuvat kadotukseen, ei saanut katolisen kirkon hyväksyntää. Sen otti kuitenkin myöhemmin käyttöön protestanttinen uskonpuhdistaja, kalvinismin isä Jean Calvin.
Keskiajalla voluntarismia kannattaneet teologit, kuten Duns Scotus, käyttivät Augustinuksen ajatuksia tukeakseen ajatusta Jumalan ja ihmisten tahdon vapaudesta ja vastustaessaan näin jyrkän deterministisiä aristoteelisia tulkintoja, jotka kielsivät Jumalan mahdollisuudet vapaisiin valintoihin.
[muokkaa] Himo
Intohimot olivat asia jotka vaivasivat Augustinusta koko tämä elämän. Himot olivat vapaasta tahdosta riippumatonta syntiä ja seurausta syntiinlankeemuksesta. Ne olivat este hyveelliselle elämälle, jotain mitä tuli välttää, ja pahimpia syntejä mitkä vaikuttivat ihmisen elämässä.
Augustinus katsoi, että "Himon tarve sukupuoliyhteydessä on rangaistus Aadamin synnistä; ellei tätä olisi ollut, sukupuolielämä olisi voinut olla erillään nautinnosta".[9] Himo vaivasi myös barbaareja, jotka ryöstelivät Roomaa. Hurskaille neitsyille, jotka oli raiskattu Rooman valtauksen aikana, Augustinus kirjoitti: "Toisen himo ei voi saastuttaa sinua". Siveys on "mielen hyve, eikä sitä menetetä, jos joudutaan raiskatuksi, mutta sen hävittää tahallinen synti silloinkin kun sitä ei tehdä." Siveydelle oli kuitenkin yksi ehto: raiskauksesta ei saanut nauttia.[10]
[muokkaa] Teokset
Augustinuksen kirjallinen tuotanto kattoi senaikaisen kulttuurin kaikki alat. Hänen teoksissaan näkyy erityisesti laaja antiikin kirjallisuuden ja filosofian tuntemus.
Augustinuksen pääteos on Jumalan valtio (De civitate dei, oikeammin "Jumalan kaupungista"), joka on kristinuskon puolustuskirjoitus. Vanhojen uskontojen vaikutusvallan alainen yleinen mielipide syytti Rooman valtakunnan kukistumisesta kristinuskon tuloa valtionuskonnoksi – sitä pidettiin hylättyjen jumalien kostona. Teoksen nimessä näkyy myös Augustinuksen saamat vaikutteet platonilaisuudesta, se rinnastuu Platonin teokseen Valtio.
Toinen länsimaiseen kulttuuriin ja erityisesti omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen merkittävästi vaikuttanut teos on Augustinuksen teos Tunnustukset (Confessiones), jossa hän kuvaa hengellistä etsintäänsä ja kääntymystään kristinuskoon.
Elämänsä loppupuolella Augustinus kirjoitti teoksen Retractiones ('Peruutuksia'), jossa hän muotoili joitakin töistään uudelleen edeten aikajärjestyksessä ja esitti, mitä olisi sanonut toisin. Näin hän antaa harvinaisen kuvan oman ajattelunsa kehittymisestä eri aikakausina, kohti lopullisia näkemyksiä.
[muokkaa] Merkittävimmät teokset
Augustinuksen merkittävimpiä teoksia ovat:
- De magistro ("Opettajasta") (389)
- De vera religione ("Tosi uskonnosta") (389/391)
- Confessiones (suom. Tunnustukset) (397–400)
- De spiritu et littera (suom. Henki ja kirjain) (412)
- De civitate dei (suom. Jumalan valtio) (413-426)
- De doctrina christiana (Kristinuskon opetuksesta) (396–427)
- Enarrationes in psalmos ("Selityksiä psalmeihin") (396, 416)
- Tractatus in Ioannis evangelium CXXIIII ("124 tutkielmaa Johanneksen evankeliumista") (416–417)
- Enchiridion ad Laurentium sive de fide, spe et charitate (suom. Käsikirja Laurentiukselle eli uskosta, toivosta ja rakkaudesta) (421-423)
- De trinitate ("Kolminaisuudesta") (399–419)
- Retractiones ("Peruutuksia") (428)
[muokkaa] Muita teoksia, saarnoja ja kirjeitä
|
|
[muokkaa] Vaikutus
Augustinus on vaikuttanut laajasti paitsi katolisen ja protestanttisten kirkkojen teologiaan, myös koko länsimaiseen ajatteluun. Koska hän oli saanut paljon vaikutteita platonismista ja uusplatonismista, hänen voidaan ajatella antaneen koko kreikkalaiselle ajattelulle kristityn "kasteen" ja sitä kautta hyväksynnän koko eurooppalaisessa älyllisessä perinteessä.
Augustinuksen kirjoitukset etiikan keskeisestä kysymyksestä, vapaasta tahdosta, vaikuttivat myöhemmin Schopenhaueriin ja Nietzscheeen. Hänen ansionaan voidaan pitää sitä, että suurin osa lännen kristityistä uskoo perisyntiin ja että katolinen kirkko hyväksyy jossain määrin myös sen ulkopuolella tehdyt toimitukset – kirkko hyväksyy ortodoksisen kirkon tekemät pappisvihkimykset ja lähes kaikkien kristittyjen kirkkojen tekemät kasteet. Katoliset teologit hyväksyvät yleisesti Augustinuksen ajatuksen siitä, että Jumala on olemassa ajan ulkopuolella "ikuisessa nykyajassa" ja että aika on olemassa ainoastaan luodussa maailmankaikkeudessa. Augustinuksen ansiosta monet kirkot uskovat myös predestinaatioon eli ennaltamäärämisoppiin.
Ortodoksisen kirkon teologian mielestä Augustinuksen oppi perisynnistä on puolestaan tärkeimpiä syitä idän ja lännen kirkkojen eroon. Myöskään osa lännen teologeista ei katso ajatusta perisynnistä tarpeelliseksi, vaan he ovat sitä mieltä, että mikään ei todista sen puolesta. Näin ollen länsimaisen teologian ei voida katsoa olevan riippuvainen mistään yksittäisestä Augustinuksen esittämästä doktriinista.
Augustinuksen kirjoitukset mahdollistivat ajatuksen "oikeutetusta sodasta". Hän myös kehotti käyttämään voimaa donatolaisia ja muita harhaoppisia vastaan. Hän kirjoitti: "Miksi kirkko ei käyttäisi voimaa pakottaakseen kadotetut palaamaan, jos kadotetut pakottavat muita omaan tuhoonsa?".
Tuomas Akvinolainen sai paljon vaikutteita Augustinukselta muodostaessaan omaa synteesiään kreikkalaisen ja kristityn ajattelun välille. Kaksi myöhäisempää teologia, jotka saivat vaikutteita Augustinukselta, ovat Jean Calvin ja Cornelius Jansen. Kalvinismi kehittyi uskonpuhdistuksen myötä. Jansenismi puolestaan oli katolisen kirkon sisällä vaikuttanut liike, tosin osa jansenisteista päätyi skismaan muun kirkon kanssa ja päätti perustaa oman kirkon.
Augustinuksen teoksessa De Doctrina Christiana on lause, jonka ansiosta Augustinus on nähty vapaan ohjelmistotuotannon edelläkävijänä. Hänen määritelmänsä tiedosta ja sen olemuksesta nimittäin sisältää ajatuksen, että päinvastoin kuin omistuksia, tietoa tulisi jakaa vapaasti: "Jos jokin asia ei vähene, kun se jaetaan toisten kanssa, sen omistaminen ei ole oikeutettua, jos se vain omistetaan mutta sitä ei jaeta."
Frances Yates julkaisi vuonna 1966 tutkielman "The Art of Memory", jossa hän esittää, että jo muinaiset roomalaiset olivat tietoisia siitä, millä tavoin suuria tietomääriä voidaan järjestää tehostamalla tilan käyttöä ja arkkitehtuuria muistin apuvälineenä. Augustinus nimittäin kirjoittaa Tunnustusten luvussa X.8: "Minun on siis [...] askel askeleelta pyrittävä nousemaan hänen luokseen, joka on minut luonut. Ja niin tulen muistini kedoille ja laajoille pihoille, sinne, minne on kerätty määrättömät varastot kuvia, joita aistini ovat koonneet kaikenlaisista asioista. [...] Muistini piirissä minä vaadin, että minulle tuotaisiin se, mitä milloinkin tahdon." Tämän vuoksi jotkut filosofit ovat esittäneet, että tämä tekniikka voidaan nähdä virtuaalitodellisuuden käsitteellisenä edeltäjänä.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta suomeksi
- Augustinus: Käsi-kirja ja kahdakkeskisiä puheita Jumalan kanssa. 1861.
- Augustinus: Tunnustukset. SLEY-kirjat, Helsinki 1981. (Toinen painos 2003).
- Augustinus: Henki ja kirjain. SLEY-kirjat, Helsinki 1982.
- Augustinus [et al.]: Älkää peljätkö: joulun sanoma kuvin ja sanoin. Johdantokirjoitus Lauri Koskenniemi. SLEY-Kirjat, Helsinki 1985.
- Augustinus: Pääsiäispuheita. SLEY-kirjat, Helsinki 1985.
- Augustinus: Herramme vuorisaarna. Suomentanut ja kustantanut Valtteri Olli. 1989.
- Augustinus: Kultaisia elämänohjeita jokaiselle päivälle. 1999.
- Augustinus: Jumalan valtio, Osa I (Kirjat 1-10). WSOY, Helsinki 2003.
- Augustinus: Usko, toivo, rakkaus. Kirjapaja, Helsinki 2004.
- Augustinus: Saarnoja. 2005.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Kiviranta 2003, s. 7-8.
- ↑ Augustinus: Tunnustukset VIII.7, s. 270.
- ↑ Roomalaiskirje 13:13-14.
- ↑ Kiviranta 2003, s. 12.
- ↑ Paavi Johannes Paavali II:n puhe "Kosmologia ja fundamentaalifysiikka" Paavilliselle tiedeakatemialle 3. lokakuuta 1981.
- ↑ Russell 2001, s. 430.
- ↑ Young, Davis A.: The Contemporary Relevance og Augustine's View of Creation
- ↑ Augustinus: Jumalan valtio XII.10
- ↑ Russell 2001, s. 428.
- ↑ Russell 2001, s. 424.
[muokkaa] Lähteet
- Augustinus: Tunnustukset. SLEY-kirjat, Helsinki 2003.
- Kiviranta, Simo: Augustinus — etsijä ja opastaja teoksessa Augustinus: Tunnustukset. SLEY-kirjat, Helsinki 2003.
- Koskenniemi, Erkki: Johdannoksi teoksessa Augustinus: Jumalan valtio, Osa I (Kirjat 1-10). WSOY, Helsinki 2003.
- Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia, I osa: Vanhan ajan filosofia., s. 418-435. WSOY, Juva 2001.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Teoksia:
- Augustinus: On Christian Doctrine, Confessions ja City of God (englanniksi)
- Laaja kokoelma kirkkoisien tekstejä (englanniksi)
- S. Aurelii Augustini Opera Omnia - Augustinuksen koottujen teosten latinankielinen tekstilaitos teoksesta Patrologia Latina (latinaksi)
- Augustinuksen teoksia (latinaksi) (englanniksi) (saksaksi) (italiaksi)
Muuta:
- Uskon syntyminen Augustinuksen teoksen Henki ja Kirjain mukaan
- St. Augustine: Between Two Worlds (englanniksi)
- Augustine and 'other catholics' (englanniksi)
| Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja |
|
Sokrates | Platon | Aristoteles | Augustinus | Tuomas Akvinolainen | Thomas Hobbes | René Descartes | Baruch Spinoza | John Locke | Gottfried Leibniz | George Berkeley | David Hume | Jean-Jacques Rousseau | Voltaire | Immanuel Kant | G. W. F. Hegel | Arthur Schopenhauer | Karl Marx | Søren Kierkegaard | John Stuart Mill | Friedrich Nietzsche | Bertrand Russell | Ludwig Wittgenstein | Edmund Husserl | Martin Heidegger |

