Jääkausi Suomessa
Wikipedia
Jääkaudella 115 000–10000 vuotta sitten paksu jääkerros peitti suurimmillaan Pohjois- ja Keski-Euroopassa alueita ulottuen pohjoiseen Saksaan ja Pohjanmerelle asti. Vetäytyvän mannerjäätikön reuna saavutti Etelä-Suomen noin 13 000 vuotta sitten. Tuolloin vallitsi lämmin kausi, mutta ilmasto kylmeni 12 250–11 300 vuotta sitten kolmena aaltona, jolloin jään reuna vetäytyi hitaasti tai värähteli paikoillaan. Jään sulamisvesien kuljettamasta moreenista syntyivät Salpausselät. Jään sulaminen alkoi nopeutua noin 11 000 vuotta sitten 100 vuotta kestäneen toisen kylmän aallon jälkeen. Jää vetäytyi pois Suomesta viimeisimmän Veiksel-jääkauden lopulla noin 10 000 vuotta sitten ja jäätikkö katkesi kahtia Ruotsin tuntureilla ja suli loppuun noin 9 500 vuotta sitten. Metsä seurasi vetäytyvää jäätä maksimileviämisvauhdilla 100–450 m/v eli 100-450 km/1000 v.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleistä Suomen jääkaudesta
Viime jääkausi alkoi noin 115 000 vuotta sitten jopa nykyistä lämpimämmän Eem-lämpökauden jälkeen. Jääkaudella jäätikön koko vaihteli huomattavasti. Ilmasto kylmeni kohti jääkauden loppua ja jäätiköt levittäytyivät yhä laajemmalle. Joidenkin jäätiköitymisjaksojen aikana jäätikkö saattoi laajeta vain osaan Suomea. Jääkauden ajoitukset vaihtelevat. Viime aikoina jääkauden päättymistä on tutkimuksissa aikaistettu ja alkamista siirretty myöhemmäksi. Jääkausi muokkasi Suomen maaperää. Levittäytyessään jää hioi alla olevaa kalliota mukaansa ottamien irtokivien avulla. Jäätikön liikkeet tuottivat noin 7 metrin paksuisen moreenikerroksen. Jää kuljetti mukanaan kiviä, jotka hankasivat alla olevia kallioita ja irrottivat moreenia. Jää vetäytyi hitaasti muovaten maastoa ja synnyttäen soraharjuja kuten Salpausselät. Vedestä nousi maankohoamisen seurauksena uutta maata.
[muokkaa] Vanhemmat jääkaudet Suomessa
Jäätikkö levittäytyi Suomeenkin monia kertoja ennen Veiksel-jääkautta, ehkä jo noin 870 000 vuotta sitten, tai mahdollisesti jo 2,5 miljoonaa vuotta sitten ainakin Lappiin. Suomessa on todisteita viidestä jääkaudesta. Tätä ennen oli jääkausia lyhyempiä tundrakausia. Varhaisten jäätiköitymisjaksojen aikana jäätikkö ei ilmeisesti ulottunut aivan eteläisimpään Suomeen. Viimeksi Elster- ja Saale-kausina. Saale-jääkautta vastaavat happi-isotooppivaihetta 6-8. Saale-jääkaudella oli Suomessa luultavasti jäästä vapaa interstadiaali, happi-isotooppivaihe 7. Tällöin mahdollisesti ainakin Keski-Suomi oli jäätön. Saale-kauden jälkeen vallitsi Suomessakin lämmin Eem-interglasiaali noin 130 000–120 000 vuotta sitten jolloin Suomi vapautui jäästä. Itämeri oli silloin yhteydessä Vienanmereen ja merenpinta korkeammalla – Suomea peitti osittain ns. Eem-meri. Suorat todisteet tästä kaudesta ovat vain satunnaisia peuranluita ym.
[muokkaa] Jääkauden alkaminen Suomessa
Viimeinen Eem-interglasiaali päättyi noin 118 000 vuotta sitten hitaaseen viilenemiseen. Eteläinen Suomi oli jäästä vapaa koko happi-isotooppivaihe 5:n ajan noin 130 000–74 000 vuotta sitten. Tämä vastaa Eem-lämpökautta ja Varhais-Veikseliä. Tällöin jäätikkö levisi vain Lappiin asti. Jää ei peittänyt kuitenkaan Etelä- ja Länsi-Suomea kuin vasta noin 74 000–59 000 vuotta sitten happi-isotooppivaiheen 4 aikana, jolloin jää levisi Viron pohjoisosiin asti. Suomi sattoi olla tiettyinä kausina suurelta osin jäätön luultavasti 50 000–40 000 vuotta sitten ja ehkä noin 36 000–25 000 vuotta sitten. Jää peitti koko Suomen noin 30 000–25 000 vuotta sitten ja alkoi vetäytyä Suomesta noin 13 000 vuotta sitten.
[muokkaa] Varhais-Veikselin jäätiköityminen
Ensimmäinen Suomea koetellut jäätiköityminen oli noin 117 000–105 000 vuotta sitten vallinnut Herning-stadiaali. Tällöin jäätikkö levisi vain Länsi-Lappiin ja ehkä Pudasjärvelle asti. Etelä-Suomi oli jäätön. Tundra ulottui luultavasti Etelä-Suomeen tai Puolan pohjoisrajalle ja Etelä-Norjaan asti. Muussa Suomessa oli hyvin kylmää ja kasvoi tundraa. Tämä liittyy Varhais-Veiksel-kauteen, joka vallitsi 115 000–74 000 vuotta sitten. Tänä ensimmäisenä kylmänä jääkauden jaksona jää peitti Suomen vain ajoittain ja/tai osittain. Tätä seurasi hyvin lämmin Brörup-interstadiaali 100 000 vuotta sitten. Lapissa kasvoi metsää ja oli 3–4 °C nykyistä viileämpää. Rederstall-jäätiköitymisen jäätikkö levisi taas Pohjois-Lappiin itään asti noin 90 000 vuotta sitten. Rederstallia seurasi lämmin Odderade-välilämpökausi 80 000 vuotta sitten, jolloin Lapissa kulki tundran ja metsän raja. Odderede oli Brörupia viileämpi. Lämpötila aleni varhaisen Veiksel-kauden lämpiminä interstadiaaleina vain 3–4 astetta.
[muokkaa] Keski-Veiksel
Keski-Veiksel merkitsi suurempaa kylmenemistä noin 74 000–59 000 vuotta sitten. Miltei koko Fennoskandia joutui jään alle. Suurinta osaa Euroopasta peitti arotundra ja tundra. Merenpinta laski ainakin 65 m. Alun kylmän kauden jälkeen tuli lämpimämpiä kausia, jolloin Suomi vapautui ainakin osittain jäästä ja Lapissakin oli tundraa. Kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla ollut Kauhajoki näyttää olleen koko ajan jään alla. Tälle kaudelle oli tyypillistä jään aaltoilu Suomen yli. Jäätikkö eteni hyvin voimakkaasti noin 70 000 vuotta sitten alkaen peittäen koko Suomen. Jää oli laajimmillaan noin 65 000 vuotta sitten, jolloin merenpinta laski 65–70 metriä eli noin puoleen jääkauden maskimilaskusta. Jäätikkö vetäytyi noin 60 000–56 000 vuotta sitten lämpimässä Oppstadin interstadiaalissa, jolloin lämpötila oli ehkä 5 astetta nykyistä alempana. Merenpinta oli silloin vain noin 36 metriä nykyistä alempana mikä viittaa siihen, että jäätikkö oli melko pieni. Oppstadin (Oerelin ja Glinden interstadiaalit eivät olleet niin lämpimiä kuin Varhais-Veikselin Brörup ja Lapissa kasvoi vaivaiskoivua).
Toinen jäätiköityminen noin 55 000 vuotta sitten ei ollut yhtä laaja, jäätikkö saattoi ulottua Kajaaniin tai korkeintaan Kuopioon asti. Merenpinta oli noin 60 metriä nykyistä alempana.
Tundra ulottui ehkä 55 leveysasteelle eli Tanskan keskiosan korkeudelle. Seuraavan kerran jäätikkö eteni suurimpaan osaan Suomea luultavasti noin 50 000 vuotta sitten, mutta tämä kausi jäi lyhyeksi.
Tämän jälkeen seurasi pienempien viilenemisten ja lämpenemisten kausi. Keski-Veikselin interstadiaalit olivat huomattavasti kylmempiä kuin Varhais-Veikselin. Suomessa oli melko kylmää koko ajan ja jäätikkö saattoi levittäytyä osaan Lappia. Tundra ulottui ainakin Tanskan ja Alankomaiden leveysasteille asti. Noin 50 000–30 000 vuotta sitten jäätikkö vuoroin supistui ja laajeni Ruotsissa ja Suomessa oli kylmää. Keski-Vaikselin jäätiköitymisistä on hieman ristiriitaista tietoa. Jäätiköt laajenivat Ruotsissa 42 500 vuotta sitten ja Keski-Suomen yli? peittäen suurimman osan Suomea noin 40 000 vuotta sitten Hasselo-stadiaalina. Merenpinta laski jopa 70 metriä nykystä alemmaksi. Erään arvion mukaan Suomea olisi peittänyt osittain jäätikkö 39 000–36 000 vuotta sitten ns Hengelo-interstadiaalina. Jäätikkö olisi ulottunut Kölivuoriston suuntaisella linjalla Hanko-Iisalmi-Vienanmeren länsikärki ja muualla Pohjoismaissa Götlannin eteläkärkeen ja Öölannin eteläkärkeen niin että Skoone olisi ollut jäätön, samoin kuin Tanska ja aivan pohjoisin Norja. Suomen jäättömillä alueilla oli ehkä arotundraa (tai tundramaista arotundraa tai polaariaavikkoa). Arotundran ja havupuiden raja oli Pohjois-Ranskan leveyksillä. Italiassa kasvoi sekametsiä, samoin Etelä-Ranskassa ja Espanjassa sekä Romaniassa. Meren pinta oli 70 metriä nykyisen merenpinnan alapuolella. Jää laajeni ehkä Lappiin noin 35 000 vuotta sitten. Toisen arvion mukaan noin 37 000 vuotta sitten Pohjanmaa olisi ollut jäätön (mammutinluiden perusteella).
28 000–26 000 vuotta sitten päättyi Keski-Veiksel lyhyeen lämpökauteen. Jäätikkö oli jo alkanut kasvaa. Suomi oli ehkä ainakin eteläosaltaan jäätön vielä 27 000 vuotta sitten.
[muokkaa] Mammutteja vaelteli Suomessa Veiksel-jääkauden aikana
Noin 40 000–30 000 vuotta sitten oli Suomessa ehkä jäätöntä ja mammutteja ja peuroja. Jäätikkö värähteli Ruotsin tuntureilla 36 000–25 000 vuotta sitten. Mammutteja ja peuroja oli Suomessa ja eteläisessä Keski-Ruotsissa 31 000–22 500 vuotta sitten. Tämä liitetään Hengelo- ja Denekamp-interstadiaaleihin Keski-Veikselin suuren jäätiköitymisen jälkeen. Jää on saattanut poistua suurelta osalta Suomea jopa 50 000 vuotta sitten. Varmaa tämä ei ole. Keski-Veikselin eli happi-isotooppivaihe 3:n jäätiköitymishistoria tunnetaan huonosti.
[muokkaa] Myöhäis-Veiksel - Jäätikkö maksimissaan
Myöhäis-Veiksel oli jääkauden vaiheista ankarin myös Suomessa. Koko maa joutui ainakin 10 000–15 000 vuodeksi jään alle. Jäätikön reuna oli Tornionjoen seuduilla noin 30 000 vuotta sitten, alkoi kasvaa noin 100m/vuodessa ja peitti koko Suomen noin 25 000 vuotta sitten. Jäätikön leviäminen liittyi sen paksuuskasvuun. Laajimmillaan jäätikkö oli 19 000–20 000 vuotta sitten jolloin reuna jossain Kirillovin kaupungin tienoilla Venäjällä. Erään arvion mukaan noin 30 000–25 000 vuotta sitten jää laajeni vauhdilla 30 m/v asemasta 100 km. Kölivuoriston eteläpuolella sijaitsevasta jään keskustasta jolloin merenpinta oli 52 m. nykyistä alempana Pohjanlahden rannoilta asemaan 250 km. Kölivuoristosta jonnekin Keski-Suomeen. Meren pinta oli noin 65 m. nykyistä alempana. Jään laajemeinen Suomen yli oli suunnileen Kölivuoriston suuntaista. Tämän jälkeen jää alkoi lajeta hyvin nopeasti. Jää laajeni noin 25 000–24 000 vuotta sitten Suomen yli vauhdilla jopa 140 m/v. Merenpinta oli tuolloin 75 metriä nykystä alempana. Jää oli laajimmillaan 19 600–17 600 vuotta sitten Venäjällä 1 000 km. päässä Kölivuoristosta, ja merenpinta 140 m. nykyistä alempana. Jää vetäytyi Pohjois-Saksasta 15 000 vuotta sitten. Vetäytymisvauhti Venäjällä vuodesta 17 600 vuoteen 11 600 vuotta sitten oli noin 80 m/v. Tämän jälkeen vetäytyminen nopeutui huomattavasti Samoihin aikoihin jäätikkö peitti Berliinin ns Brandenburg-vaiheessa. Jäätikön keskus oli tällöin Perämerellä. Jää n hidas peräytyminen alkoi noin 17 600 vuotta sitten. Jää alkoi vetäytyä hieman nopeammin noin 15 200 vuotta sitten jolloin jää oli Saksassa aivan Itämeren rannalla ja aivan Ruotsin eteläisimmän osan. Skanen kärjessä. Tanska oli tällöin jo jäätön. Skandinaviassa oli eräitten uusimpien tutkimusten mukaan jäättömiä alueita noin 30 000–23 000 vuotta sitten ja mahdollisesti 16 000 vuotta sitten.
[muokkaa] Jääkauden päättyminen Suomessa
Jääkausi oli ankarimmillaan noin 22 000–18 000 tadiohiilivuotta sitten. Ihmisasutusta tiedetään olleen Valko-Venäjällä. Tämän ns. Brandenburg-vaiheen jälkeen jäätikkö vetäytyi hitaasti ja nytkähdellen ja oli Pohjois-Saksassa vielä 16 000 vuotta sitten. Jään reuna vetäytyi Saksan rannikolta mahdollisesti jo 16 000–15 600, viimeistään noin 15 200–14 700 vuotta sitten. Jään raja oli juuri Kristiansandissa Etelä-Ruotsissa Skoonessa, Bornholmin pohjoispuolella, Talsin kaupungin lähellä Latviassa, Virossa Tarton seuduilla, 14 000 vuotta sitten. Tällöin Pohjois-Saksan pohjoispuolella oli kapea Baltian jääjärven alku ja Skoone jäätön. Hieman pohjoisempana Etelä-Ruotsossa jää kulki juuri Värnernin eteläkärjessä Uddevallan ja Värnersborgin välillä. Norja oli jäässä rannikoita myöten.
Jään reuna saapui Suomen etelärannikolle 13 000 vuotta sitten. Asutus oli noin 15 000 vuotta sitten siirtynyt Tanskaan. Jäätikön sulamisvesistä muodostui valtava Baltian jääjärvi. Tämä oli Itämeren edeltäjä. Tämän jälkeen Itämeri kävi läpi monia vaiheita mm. jäätikön vetäytymisen ja maankohoamisen vuoksi. Välillä Itämeri oli järvi, välillä meri. Jäätikön vetäytyminen ei ollut tasaista, jäätikkö saattoi sulettuaan edetä taas jonkin matkaa kymmenien vuosien ajan.
Noin 12 250–11 300 vuotta sitten jäätikön eteneminen pysähtyi ilmaston viilettyä, ja molemmat Salpausselät syntyivät jäätikön sulamisvirtojen mukana kulkeneesta sorasta, ensimmäiset noin 500–600 vuotta aikaisemmin kuin toiset. Suomea lähin eteläinen ihmisasutus oli tuolloin Puolassa ja Valko-venäjällä Swidryn kulttuurin alueella. Norjan rannikolla olivat Fosnan ja komsan kulttuurit.
Viileää kautta sanotaan nuoremmaksi dryaskaudeksi jonka sen aikana jäätiköt kasvoivat ja ilmasto viileni Pohjois-Euroopassa 5–6 astetta eli lähelle jääkauden kylmintä vaihetta. Nopeahkon kylmenemisen täsmällistä syytä ei osata sanoa, mutta se saattaa liittyä merivirtojen suunnan muutoksiin, sillä kylmeneminen ei ollut niin voimakasta Itä-Euroopassa kuin Atlantin rannoilla. Kylmä nuorempi dryas päättyi noin 11 300 vuotta sitten ja pian alkoi holoseenikausi, jonka alussa jäätä oli Suomessa huomattavia määriä. Näihin aikoihin Baltian jääjärvi tyhjeni Atlanttiin (viimeistään III Salpausselän synnyn aikoihin) Keski-Ruotsiin syntyneen salmen kautta jään vetäytyessä sieltä. Noin 11 500 vuotta sitten ilmasto alkoi nopeasti lämmetä ollen vielä viileä. Kasvillisuustyyppinä oli alussa preboreaalinen tundra jolloin Suomessa kasvoi varpuja, pensaita ja koivua. Jäätikkö alkoi tämän jälkeen sulaa nopeasti pysähdellen vain muutamia kertoja paikoilleen. Tunnetuin pysähdys on Sisä-Suomen reunamuodostumat synnyttänyt Preboreaalin kylmä oskillaatio 11200-11100 vuotta sitten.
Viimeistään 11 900 asutusta oli Karjalan Kannaksen eteläpuolella. Noin 10 800 Yoldiameren yhteys Atlanttiin katkesi maan kohoamisen takia. Syntyi Ancylusjärvi, jonka pinta nousi jäätikön sulamisvesien virratessa suureen järveen, joka peitti monia Länsi-Suomen ja Etelä-Suomen alueita. Jäätikkö vetäytyi Länsi-Lapista Ruotsiin 10 000 vuotta sitten sulaakseen Ruotsista noin 9 500 vuotta sitten. Viro oli asutettu 10 800-10 700 (tai 11 000) vuotta sitten, ja Suomeen saapui ihmisiä viimeistään 10 600 vuotta sitten. Asutus oli vakiintunut etelä- ja keski-Suomeen 10 200–9 900 vuotta sitten. Lapissa oli asutusta 9 800–9 500 vuotta sitten. Tuolloin suuri osa Suomea oli Anculysjärven peitossa.
[muokkaa] Maan kohoaminen jääkauden jälkeen
Viimeisimmän jääkauden jälkeen alkoi Suomessa ja Skandinaviassa maaperän kohoaminen, joka jatkuu yhä Itämerellä.
Viimeisimmällä jääkaudella 20 000 vuotta sitten yhtenäisen jäätikön muodostanut, jopa kolmen kilometrin paksuinen mannerjää painoi Itämeren aluetta valtavalle lommolle. Samalla se ruhjoi Itämeren päämuodot esiin. Kun jäätikkö alkoi sulaa, maankuoreen tullut lommo alkoi oieta ja maa kohota. Alussa maa kohosi nopeasi, mutta se hidastui vähitellen. Maankohoaminen jatkuu vieläkin: nopeinta se on Perämerellä, josta jääpeite suli viimeisenä. Itämeren eteläosissa maa ei enää kohoa, vaan vajoaa Tanskan salmissa.
Maan kohoaminen jatkuu yhä Suomessa, ja sen arvioidaan johtavan Perämeren eristymiseen omaksi järvekseen, kun Merenkurkku kuroutuu umpeen. Maan kohoaminen muuttaa rantaviivaa, kun merenlahtia kuroutuu järviksi ja kuivuu niityiksi, salmet madaltuvat ja saaret kasvavat kiinni toisiinsa ja mantereeseen, luotoja ja kareja kohoaa merestä. Uusi rantaviiva muotoutuu kallioperän, maaperän ja paikallisen ympäristön ominaisuuksien mukaan.
Maankohoamisnopeus vuodessa:
- Perämeri 8–9 mm
- Merenkurkku 7–8 mm
- Suomenlahti 1–3 mm
- Varsinaisen Itämeren pohjoisosa 1–3 mm
[muokkaa] Jääkauden jälkeinen ilmastokehitys
Jääkausi päättyi nykyistä lämpimämpään atlanttiseen lämpökauteen, jolloin Etelä- ja Keski-Suomessa olivat Keski-Euroopan ilmasto-olot ja monet jalopuulajit kuten saarni ja jalava kasvoivat nykyistä pohjoisempana. Huipussaan lämpökausi oli 5 000 vuotta sitten, jolloin Suomessa oli 2–3 astetta nykyistä lämpimämpää. Atlanttinen lämpökausi päättyi noin 1 800 eaa, jolloin ilmasto alkoi viiletä. Ilmasto on viilentynyt jo muutama tuhat vuotta preboreaaliseksi. Suomessa vallitseekin nykyään kylmätalvinen metsäilmasto. Ilmaston viileneminen lisäsi soistumista ja toinen merkittävä muutos oli kuusen leviäminen idästä Suomeen alkaen 5 500 vuotta vuotta sitten.
[muokkaa] Jääkauden jälkiä Suomen maastossa
Jäätikön voima maan muovaajana oli mahtava. Jäätikkö uusiutui jatkuvasti siten, että keskustasta virtasi kymmenien metrien vuosivauhtia jäätä ulospäin. Aikaisemmat kerrostumat tuhoutuivat ja hävittivät todisteita mm. jääkautta edeltävistä kivikautisista ihmisistä. Jään virtaus uursi syviä laaksoja, kuruja ja jäätikön alle muodostui moreenista pitkulaisia sorakumpareita, drumliineja. Jääkauden jättämät jäljet kuvautuvat maastossa tiettyihin ilmansuuntiin suuntautuneina muotoina. Esimerkiksi Etelä-Savossa monet syvänteet ovat jääkauden jäljiltä luoteesta kaakkoon. Syntyi myös jään reunaa vasten poikittaisia muotoja. Jääkauden muokkaus näkyy selvästi myös karttakuvassa luode-kaakko -suuntaisina rantoina, saarina jne.
Jään sulaessa muodostuu esim. jäänalaisten sulamisvirtojen suulle pitkittäissoraharjuja ja sulamissuistoja, sandureita.
Todisteita jääkausista ovat Suomessa muun muassa silokalliot, hiidenkirnut, hiidenkiukaat, siirtolohkareet, harjut jne.
[muokkaa] Jään vetäytymiskarttojen tarkkuuksista
Eri lähteissä näkee erilaisia versioita esim. Skandinavian jääpeitteen supistumisesta. Eri menetelmillä on ajoitettu eri reunamoreenimuodostumia eri seudulla. Ajoitukset ovat ristiriitaisia ja eri lähteissä on erilaisia kuvauksia jään vetäytymisestä. Koska suurilla mannerjäätiköillä on taipumus laajeta kylminä kausina yli 100 km, ja eri jäätikön osat vetäytyvät ja supistuvat eri tahtiin (jopa alle 100 km, levyiset jääkielekkeet), on vaikeaa rakentaa puutteellisen ainaiston pohjalta täsmällistä kuvaa jään vetäytymisestä eri seuduilta.

