John Lennon
Wikipedia
John Winston Lennon (9. lokakuuta 1940, Liverpool, Iso-Britannia – 8. joulukuuta 1980, New York, Yhdysvallat) oli laulaja, kitaristi ja lauluntekijä The Beatles -yhtyeessä, kunnes siirtyi soolouralle vuonna 1970. Hän oli Beatlesin epävirallinen keulahahmo.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
John Lennon syntyi Liverpoolissa keskelle Luftwaffen rajuimpia pommituksia toisessa maailmansodassa 9.10.1940. Legenda on tosin kumottu, kyseisenä päivänä ei ollut kuin lieviä pommituksia. John oli Julia ja Alfred Lennonin esikoinen ja ainut lapsi. Alfred Lennon oli ammatiltaan merimies ja hän lähti merille hyvin pian Lennonin syntymän jälkeen. Hän ilmeistyi takaisin vuonna 1945, mutta Julia oli löytänyt jo uuden miehen ja luovuttanut lapsensa melko varhain tätinsä Mimin hoidettavaksi.
Kouluvuosina Lennon oli kapinallinen, teddy, jota ei koulunkäynti kiinnostanut, vaikka opettajat pitivät häntä älykkäänä ja luovana persoonana. Hänellä on kerrottu olleen hyvin ilkikurinen, outo huumorintaju, sekä tapa häiritä tunnilla olevia mitä erikoisimmin tavoin. 50-luvun puolivälissä Elvis Presley ja Bill Haley toivat rockin Englantiin, jonka seurauksena Lennonin elämä muuttui täysin. Samoihin aikoihin hänen äitinsä palasi Lennonin elämään ja opetti Johnille banjon soittoa. Uudesta rockmusiikista innostuneena Lennon perusti koulukavereiden kanssa The Quarry Men-nimisen yhtyeen. Johnin äiti, joka oli melkein yhtä kiinnostunut tästä uudesta musiikkilajista kuin John itse, tuki tätä yhtyettä täysin. Vuonna 1957 Lennon tapasi erään Liverpoolissa järjestetyn ulkoilmakeikan jälkeen Paul McCartneyn. Lennon oli vaikuttunut Paul McCartneyn kitaransoittotaidoista ja siitä että McCartney pystyi muistamaan Eddie Cochranin "Twenty Flight Rock" kappaleen sanat, ja pyysi tätä liittymään yhtyeeseen. McCartney kautta yhtyeeseen liittyi myöhemmin George Harrison. Seuraavana vuonna Lennonin elämä koki täyskäännöksen, kun hänen äitinsä kuoli rattijuopon yliajamana. Tämän seurauksena Lennonista tuli hyvin katkera ja vihainen teini-ikäisenä.
Hän kävi nuoruudessaan sekä taidepainotteisen lukion, että taidecollegen. Hän jakoi opiskelija-asuntonsa Stu Sutcfliffen kanssa.
[muokkaa] The Silver Beatles ja Hampurin vuodet
60-luvun alussa Lennon, McCartney, Harrison ja Stu Sutcliffe, joka oli Lennonin hyvä ystävä taidekoulussa, perustivat The Silver Beatles -nimisen yhtyeen ja alkoivat tosissaan panostaa muusikon uraan. Vuoden 1960 lopussa pojat pääsivät Hampurin pahamaineiselle punaisten lyhtyen alueelle soittamaan. Jokailtaiset ja monia tunteja kestäneet keikat hioivat yhtyeen soittotaidon ammattimaiseksi. Stu Sutcliffe jätti yhtyeen ja jäi Hampuriin uuden tyttöystävänsä Astrid Kircherrin kanssa. Vuosi myöhemmin Stu Sutcfliffe kuoli aivoverenvuotoon. Vasta 22-vuotiaana Lennon oli menettänyt äitinsä ja parhaan ystävänsä. Liverpoolissa Beatles keräsi suosiota ja herätti paikallisen levykaupan pitäjän Brian Epsteinin mielenkiinnon. Epstein näki Beatlesit ensimmäistä kertaa The Cavern Clubissa ja huomasi heti heissä olevan ainesta. Hän hankki yhtyelle koetilaisuuden EMI:lle. Koesoittoa valvoi tuottaja George Martin, joka piti poikien persoonista ja suostui tuottamaan heidän levynsä. Epsteinistä tuli Beatlesin manageri.
[muokkaa] Singlelistojen huipulle
The Beatles nousi nopeasti Englannin singlelistojen huipulle dynaamisilla hiteillään, jotka vetosivat ikätovereihin ja nuorempiin. Vuonna 1962 Lennon meni naimisiin Cynthia Powellin kanssa, joka oli ollut hänen tyttöystävänsä taidekouluajoilta asti. Keväällä 1963 heille syntyi Lennonin ensimmäinen lapsi Julian Lennon. Samana vuonna syntyi termi Beatlemania, joka nopeasti levisi koko Englantiin ja vuonna 1964 USA:han.
Näihin aikoihin Lennon alkoi kirjoittaa henkilökohtaisempia biisejä, kuten mm. I'm A Loser, Help! ja In My Life. Tähän vaikutti osittain Bob Dylanin musiikki ja eräs musiikkitoimittaja, joka kysyi Lennonilta eräissä bileissä, miksei hän kirjoita kappaleita omasta elämästään. Beatlemanian ensimmäiset vuodet olivat olleet yhtyeelle hienoa aikaa, mutta pian Lennon koki suuren suosion raskaaksi. Konsertit olivat huutomyrskyjä, joissa bändi ei enää kuullut edes omaa soittoaan. Tähän lisäpontta toi Lennonin vuonna 1966 englantilaiselle lehdelle antama haastattelu, jossa hän totesi Beatlesin olevan suositumpi nuorten keskuudessa kuin Jeesus Kristus. Englannissa kommenteista ei välitetty, mutta tuona kylmän sodan aikana hyvin umpimielisessä ja varovaisessa Amerikassa Beatlesit saivat tappouhkauksia, heidän levyjään ja kuviaan poltettiin, ja heitä haukuttiin avoimesti kommunisteiksi ja saatananpalvojiksi. Erityisesti amerikan fundementalistiset kristityt ja rotusortoa kannattava Ku Klux Klan -järjestö olivat suunnitaan, jälkimmäinen jopa siinä määrin, että aikoivat keskeyttää Beatlesin keikan Yhdysvalloissa. Tilanne rauhoittui Lennonin pyydettyä avoimesti anteeksi puheitaan sanoen niiden olevan irrotettu asiayhteydestään, ja ettei hänellä ole mitään kristinuskoa tai Jeesusta vastaan. Anteeksipyyntö hyväksyttiin, mutta tapauksesta oli myös jälkiseuraamuksia — esimerkiksi Lennonin mielipiteisiin ja lausuntoihin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Nämä kummatkin tapaukset olivat mukana vaikuttamassa ennen pitkää siihen, että yhtye lopetti keikkailun kokonaan. Vaikuttavana tekijänä oli bändin itsensä mukaan myös se, että yhtye katsoi musiikillisen kehityksen vaativan parempaa keskittymistä studiotyöskentelyyn. Vuoden 1966 lopussa ei tiedetty oliko The Beatles hajonnut vai mitä, kukin yhtyeen jäsen lähti omille teilleen.
[muokkaa] The Beatlesin viimeiset vuodet
Lennon lähti Espanjaan filmaamaan elokuvaa How I Won The War. Siellä ollessaan hän kirjoitti laulun Strawberry Fields Forever, jossa hän käsitteli Jeesus-kommenttinsa aiheuttamia tuntoja. Hänestä tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt mitä hän oli halunnut sanoa, mutta kuten laulussakin sanotaan: "but it all works out, it doesn't matter much to me". Vuonna 1967 ilmestyi Beatlesin vallankumouksellinen albumi Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band. Vuoden 1967 kesä tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä "summer of love" ja Lennonin säveltämä All You Need Is Love sai ensi-iltansa BBC:n Our World lähetyksessa, jota katsoi 360 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Beatlesit tutustuivat myös intialaiseen guruun Marashishiin ja lensivät meditoimaan Intiaan. Heidän siellä ollessaan yhtyeen manageri Brian Epstein kuoli. Lennon itse sanoi, että silloin hänestä tuntui, että yhtyeen taru oli lopussa. Hänellä ei ollut harhaluuloja siitä, että yhtye pystyisi hoitamaan musiikin ulkopuolisia asioita. Managerin kuoltua McCartney yritti ottaa yhtyeen asioita hoidettavakseen, mikä ärsytti erityisesti Lennonia, mutta myös Harrisonia. Toisaalta kumpikaan heistä ei ollut kiinnostunut hoitamaan bändin asioita. Asiat johtivat riitoihin, jotka pahenivat seuraavan albumin (White Album) levytyksissä. Yhtyeen jäsenet eivät albumia levytettäessä työskennelleet enää yhtä tiiviisti toistensa kanssa ja joillakin White Albumin kappaleilla jopa esiintyy vain yksi beatle.
[muokkaa] Yoko Ono ja The Beatlesin hajoaminen
Vuonna 1968 John tapasi avantgarde -taiteilija Yoko Onon ja erosi vaimostaan Cynthiasta. Pian Yokosta ja Johnista tuli erottomattomat ja Beatlesin levytyssessioissakin Yoko oli tästä lähin aina Johnin vieressä. Tämä loi lisää kitkaa yhtyeen sisälle. Lennon vaati myös kokeilevimpien kappaleiden (Revolution #9) julkaisemista Beatles-levyillä. McCartney on myöhemmin todennut, että hänkin oli melkoisen kokeileva tuolloin, mutta McCartneylla ei kuitenkaan ollut rohkeutta julkaista teoksiaan, toisin kuin Lennonilla - murskakritiikistä huolimatta. Lennonista alkoi myös tuntua, että hän oli kasvanut ulos Beatles-imagostaan ja ilmoitti 1969 lähtevänsä yhtyeestä. Tämä oli kuitenkin epävirallista ja ensimmäinen yhtyeen virallinen lähtijä oli Paul McCartney. Lennon vietti häämatkansa "markkinoimalla" rauhaa tilaisuuksissa, jotka tunnettiin nimellä "Bed-In".
[muokkaa] Soolouralle
Vuonna 1969 ilmestyi Lennonin ensimmäinen single "Give Peace A Chance", jonka esittäjäksi oli merkitty Plastic Ono Band. Lennon aloitti myös ns. huutoterapian Arthur Janovin johdolla. Terapian vaikutukset kuuluivat Lennonin ensimmäisellä kunnon soololevyllä - Plastic Ono Band, joka ilmestyi vuonna 1970. Monissa albumin kappaleissa Lennonin laulu muistuttaa huutoterapiaa. Albumin kappaleet käsittelivätkin lapsuuden ja Beatlemanian traumoja, kuten terapiakin. Lennonin kolme ensimmäistä albumia Two Virgins, Life With The Lions ja The Wedding Album olivat lähinnä kokeilevaa musiikkia erilaisillä oudoilla äänillä ja luupeilla. Tämä sai beatles-fanit vieraantumaan Lennonista, mikä epäilemättä oli tarkoituskin. Lennon halusi hengähdystauon Beatlemanialta. Toisaalta tämä vahingoitti Lennonin kaupallista mainetta, mutta lisäsi taiteellista. Yokon opastuksella Lennon alkoi kiinnostumaan jälleen erilaisista muista taiteen muodoista. Plastic Ono Band -albumia pidetään nykyään Lennonin taiteellisena täysosumana ja rehellisenä kuvauksena taiteilijan sen hetkisestä elämäntilanteesta. God-kappaleessa Lennon luettelee ne asiat, joihin hän ei enää usko. Näitä ovat mm. Dylan, Kennedy, Jeesus, Elvis ja The Beatles. Kappale loppuu sanoihin: "The dream is over". Albumin tunnetuin kappale taitaa kuitenkin olla Working Class Hero.
Vuonna 1971 ilmestyi Lennonin kaupallinen täysosuma eli Imagine-albumi, jonka nimibiisi on ehkäpä tunnetuin soolovuosien kappale. Idean lauluun Lennon oli saanut Yokon runosta, jonka rivit alkavat sanalla "imagine..." Samana vuonna ilmestyi myös Lennonin jouluklassikko Happy Xmas (War Is Over!). Vuoden lopussa Lennon muutti Yokon kanssa New Yorkiin, eikä enää koskaan palannut Englantiin.
Vuonna 1972 Lennon osallistui moniin Vietnamin sodan vastaisiin ja naisten tasa-arvoa kannattaviin mielenosoituksiin. Saman vuonna ilmestyi hyvin poliittinen albumi Sometime In New York City. Lennonin kanta Vietnamin sotaan sai Nixonin hermostumaan ja FBI alkoi salakuunnella ja varjostaa tähteä. Päämääränä oli saada Lennon karkotetuksi Yhdysvalloista. Suunnitelma epäonnistui viimeistään vuonna 1975, kun lukuisten karkotusoikeudenkäyntien jälkeen Lennon sai pysyvän oleskeluluvan USA:han.
Vuosi 1973 merkitsi Lennonin ja Yokon suhteessa välirikkoa, joka johti Lennonin 18 kuukauden mittaiseen "kadonneeseen viikonloppuun" Los Angelesissa. Tänä aikana Lennon teki albumit Mind Games ja Walls And Bridges, joista jälkimmäisen albumin Whatever Gets You Thru The Night -kappale oli Lennonin ensimmäinen soolouran ykköshitti USA:ssa 1974. Elton John soittaa ko. raidalla sähköpianoa. Elton John kutsui Lennonin myös esittämään kappaleen Madison Square Gardenin konserttiinsa New Yorkissa marraskuussa 1974. Tähän ajanjaksoon sisältyi myös paljon juhlia ja ryyppämistä mm. Harry Nilssonin, Ringon, Keith Moonin ja Mick Jaggerin kanssa. Toisaalta tämä oli myös hänen soolouransa tuotteliainta aikaa. Osa vuonna 1975 ilmestyneestä Rock And Roll -albumista äänitettiin myös tänä aikana. Albumi sisältää mm. Lennonin unohtumattomat tulkinnat kappaleista Stand By Me ja Be Bop a Lula. Albumin osatuottajana oli ollut Phil Spector, jonka kanssa Lennonilla oli ollut pitkä työsuhde. Tämä hedelmällinen yhteistyö päättyi lopulta melko myrskyisissä ja vaarallisissa merkeissä.
Vuonna 1975 Lennon palasi takaisin Yokon luo ja samana vuonna syntyi Lennonin toinen lapsi, Sean (Lennonin 35 -vuotispäivänä 9.10.). Lapsen syntymän jälkeen Lennon päätti omistautua lapselleen ja vetäytyi julkisuudesta viideksi vuodeksi. Tähän ajanjaksoon sisältyy matkustelua mm. Etelä-Afrikkaan, Singaporeen ja Bermudalle. Vuonna 1977 Lennonit asuivat viisi kuukautta Japanissa.
[muokkaa] Comeback ja kuolema
Lennon täytti 40 vuotta 9. lokakuuta 1980. Samaan aikaan hän julkaisi comeback-albuminsa, joka kantoi nimeä Double Fantasy. Tällä levyllä puolet lauluista on Johnin ja puolet Yokon tekemiä. Lennon palasi julkisuuteen optimistisena ja toivekkaana tulevaisuudesta ja kiertueista. Beatles-vuosista oli myös jäljellä enää hyvät muistot, ja välit entisiin bändikavereihin olivat parantuneet. Aika oli parantanut haavat. Albumin julkaisun jälkeen Lennon siirtyi takaisin studioon äänittämään jo seuraavaa albumiaan. Tarkoituksena oli julkaista vielä yksi albumi Double Fantasyn jatkeeksi ja sitten lähteä kiertueelle. Joulukuun 8. päivä muutti kaiken. Entinen Beatles-fani nimeltä Mark Chapman oli oleskellut Lennonin Dakota-rakennuksen edessä jo kaksi viikkoa. Lennonin lähtiessä studiolle Chapman pyysi nimikirjoituksen Double Fantasy-albumiinsa. Viisi tuntia myöhemmin n. klo 23.15 Lennon palasi studiosta ja Chapman odotti porttikäytävän varjossa. Lennonin käveltyä ohi Chapman huusi "Mr. Lennon!" ja ampui neljä kertaa Lennonia selkään. Lennonin viimeiset sanat olivat "I'm shot". Lennon kuoli verenhukkaan matkalla sairaalaan. Samana iltana uutinen Lennonin kuolemasta järkytti ympäri maailmaa tavalla, jolle vertailukohdaksi kelpaa presidentti Kennedyn murha 17 vuotta aikaisemmin. Maailma oli menettänyt suuren taiteilijan ja ajattelijan. Lennon polttohaudattiin paria päivää kuolemaansa myöhemmin. Paikalla tilaisuudessa oli vain hänen lähipiirinsä: Yoko ja Sean sekä Julian.
Lennonille järjestettiin muistokonsertit Yhdysvalloissa, jossa ne jostain syystä floppasivat pahemman kerran, Britanniassa ja Neuvostoliitossa seuraavien vuosien aikana. Näihin tapahtumiin Johnin entiset muusikkoystävät lähettivät tribute-versioita hänen kappaleistaan videoina. Näin teki muun muassa Paul McCartney.
Lennon muistetaan rehellisenä taiteilijana, joka puhui rauhan puolesta, mutta ei myöskään peitellyt väkivaltaista nuoruuttaan eikä omia heikkouksiaan ihmisenä. Beatles-vuosien jälkeen hän oli avoimesti puhunut haastatteluissaan siitä, kuinka hän oli ollut nuorena mustasukkainen poikaystävä ja lyönyt tyttöystäväänsä. Hän oli aina valmis myös kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan ja tutkimaan asioita monelta kantilta. Monet ovat tulkinneet Lennonin sanoituksia kriittisiksi silloinkin, kun hän kritisoi lähinnä itseään. Hänen musiikinsa tunnetaan kokeilevana, sanoituksiltaan kantaaottavana ja rehellisenä.
Lennonin muistoa kunnioittaen monet artistit ovat tehneet hänelle jopa menestyneitä kunnianosoituksia. Ensimmäisiä näistä oli George Harrisonin hyväntuulinen "All Those Years Ago", jossa George muisteli korvaamatonta työkaveriaan. Kappaleessa soittavat myös Ringo Starr ja Paul McCartney. Seuraavaksi kiilasi Johnin ja Yokon Sean-pojan kummisetä Elton Johnin kappaleet "Empty Garden (Hey Hey John)" ja "The Man Who Never Died." Yksi kuuluisimmista Johnia muistelevista kappaleista oli Paul McCartneyn haikea "Here Today". Myös Queenin "Life Is Real (Song For Lennon)" on kunnianosoitus Lennonille. Suomalaisessa musiikkintuotannossa Lennonia muistaa J. Karjalainen vuonna 1982 ilmestyneessä kappaleessaan Hyvästi John Lennon. Myös Yoko Ono julkaisi kesken jääneen albumin: Milk And Honey, joka sisältää mm. kappaleet: Borrowed Time ja I'm Stepping Out. Eräänlaisena "epävirallisena" Lennon-tribuuttina voidaan pitää hänen poikansa Julian Lennonin läpimurtosingleä, etäisestä isä-poika suhteesta inspiraationsa ammennettua laulua Too Late For Goodbyes. Julian ja John olivat vain hieman ennen Johnin kuolemaa löytäneet toisensa uudelleen.
John Lennonin muistoa on muistettu ympärimaailmaa myös muunlaisin keinoin. Esimerkiksi Johnin entinen koulu Liverpoolissa on nimetty miehen mukaan, samoin kuin yksi Britannian lentokentistä, jossa, kuten myös The Cavern Clubin edustalla, sekä Kuubassa on myös täysikokoinen Lennon-patsas.
[muokkaa] Lennonin säveltämät Beatles-kappaleet
John Lennon ja McCartney olivat sopineet Beatlesin alkuvuosina, että heidän tekemiensä kappaleiden säveltäjän nimeksi merkitään aina Lennon & McCartney riippumatta siitä, kumpi kappaleen oli säveltänyt. Kuitenkin vain muutamat yhtyeen tunnetuista kappaleista (kuten "She Loves You" ja "I Want to Hold Your Hand") on sävelletty kokonaan yhteistyössä, ja useimmat kappaleet on tehnyt pääasiassa jompikumpi.
Seuraavassa listassa on Lennonin tunnetuimpia Beatles-sävellyksiä:
- The Ballad Of John And Yoko
- Don't Let Me Down
- Strawberry Fields Forever
- Day Tripper
- I Feel Fine
- Across The Universe
- Come Together
- I Want You (She's so Heavy)
- All You Need Is Love
- Happiness Is A Warm Gun
- Revolution
- Lucy In The Sky With Diamonds
- Nowhere Man
- Norwegian Wood
- Help!
- Ticket to Ride
- Girl
- A Hard Days Night
- The Continuing Story of Bungalow Bill
- Yer Blues
- Tomorrow Never Knows
- In My Life
- I Am The Walrus

