Kalmo
Wikipedia
Kalmo eli kalma on kuollut ihmisen ruumis. Kalma tosin tarkoittaa myös kuolemaa, ja sanalla on muitakin merkityksiä. (katso: kalma)
Kalmoja nimitetään usein ruumiiksi tai kunnioittavammin vainajiksi. Ruumiilla voidaan kuitenkin viitata myös elävään ruumiiseen, kuten sanonnassa: "terve sielu terveessä ruumiissa". Vainaja taas tarkoittaa edesmennyttä ihmistä laajemmin kuin kuolleena ruumiina, kuten esimerkiksi palvottaessa vainajia tai puhuttaessa siitä, mitä isävainaalla oli tapana sanoa.
Ihmislajille kalmot ovat olleet aina tabu, ja niitä on täytynyt käsitellä tarkasti määrätyin tavoin. Tärkein ja lähes kaikkia kulttuureita yhdistänyt määräys on ollut päästä kalmoista eroon, toimittaa ne tavalla tai toisella pois elävien välittömästä läheisyydestä. Ihmisruumis alkaa mädäntyä pian kuoleman jälkeen varsinkin kuumassa ilmastossa, jolloin se alkaa levittää pahaa hajua ja on vaarallinen terveydelle. Kalmot onkin ollut hyödyllistä poistaa elävien asuinpaikoista jo hygienian vuoksi. Ruumiit on poistettu näkyvistä myös niihin liittyvien kulttuurillisten määräysten ja ehkä jopa synnynnäisten pelkojen takia. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoittanut hankkiutumista eroon vainajasta, joita, tai tarkemmin ottaen joiden sieluja tai elämänkaarta on usein arvostettu, muisteltu, surtu tai palvottu.
Yleisiä tapoja käsitellä kalmoja ovat olleet hautaaminen maan, kivien tai veden alle, ja polttaminen tai näiden yhdistelmät. Kalmojen tai vainajan tuhkien rituaalinen sijoituspaikka on kalmisto. Länsimaissa kalmistot ovat usein hautausmaita.
Joskus kalmot on myös viety asumattomalle paikalle, jonne ne on hylätty tai jätetty tarkoituksella kuivumaan tai jäätymään. Sopivassa ilmastossa kalmot voivat näin käsiteltynä säilyä pitkään. Joissakin kulttuureissa kalmojen säilyvyyttä on lisätty huomattavasti balsamoinnilla eli muumioinnilla. Toisissa taas kalmon syömistä on pidetty vainajaa kunnioittavana ja jossain mielessä tämän sielua säilyttävänä toimituksena.

